Vuorovaikutusta, bisnesymmärrystä ja mahdollisuuksien mindsettia

Mitä taitoja tulevaisuuden tilintarkastajalta vaaditaan? Ainakin sosiaalisia taitoja ja liiketoiminnan syvällistä ymmärrystä. Vaasan yliopiston lehtori Tuukka Järvinen kertoo lisää kirjoituksessaan.

Mitä taitoja tulevaisuuden tilintarkastajalta vaaditaan? Ainakin sosiaalisia taitoja ja liiketoiminnan syvällistä ymmärrystä.

Teksti: Tuukka Järvinen Kuva: Nina Jokiaho

Yliopisto-opinnoissa ennakoidaan jatkuvasti tulevaisuuden muutoksia ja kehitetään opiskelijoiden tiedollisia ja taidollisia valmiuksia. Näin he voivat parantaa sekä tilintarkastusprosessin kustannustehokkuutta että tilintarkastajien oman liiketoiminnan edellytyksiä tulevaisuudessa. Suurimmat syyt tilintarkastuksen opetuksen kehitykseen viime aikoina ovat muutokset yritysten toimintaympäristössä. Asiakkaiden liiketoiminta on monimutkaistunut esimerkiksi kansainvälisyyden ja digitaalistumisen myötä, sääntely on kasvanut ja kilpailu tiukentunut.

Keinoälyn ja automaation vapauttaessa resursseja tilintarkastajalla on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi rooli asiakkaan johdon strategisena kumppanina.

Sosiaaliset taidot = avain menestykseen

Usein uusille opiskelijoille tulee yllätyksenä, että nuori tilintarkastaja viettää suurimman osan ajastaan asiakkaan luona aktiivisesti kommunikoiden. Menestyvän tilintarkastajan on luotava luonteva ja arvostusta huokuva kontakti asiakkaisiinsa.

Hyvät sosiaaliset taidot ovat välttämättömiä jo työn luonteen vuoksi. Mikäli tilintarkastaja ei saa asiakasta puhumaan avoimesti ja seikkaperäisesti asioistaan, osa tarkastustyön kannalta tärkeästä evidenssistä voi jäädä saamatta. Kriittisiä viestinnällisiä kohtia voivat olla muun muassa muutokset asiakkaan liiketoimintaprosessissa, tilikauteen liittyvien tapahtumien haastattelut sekä tiedustelut asiakasta uhkaavista riskeistä.

Hyvä tilintarkastaja osaa lukea ihmistä ja hänellä on kyky valita viestinnän taso henkilön luonteen ja aseman mukaan.

Hyvä tilintarkastaja osaa lukea ihmistä ja hänellä on kyky valita viestinnän taso henkilön luonteen ja aseman mukaan. Tilintarkastaja ei voi viestiä samalla tavalla toimitusjohtajalle, jonka päätehtävänä on yrityksen liiketoiminnan kehittäminen, kuin kokeneelle kirjanpitäjälle, joka puolestaan tuntee alan ammattislangin. Myös neuvottelevasta tyylistä ja taidosta vakuuttaa asiakas on suurta etua esimerkiksi tilinpäätöksen korjaustarpeiden esittämisessä.

Tilintarkastukset tehdään usein tiimityönä, mikä vaatii paitsi vuorovaikutustaitoja, myös hyviä ajanhallintataitoja. Digitalisaation ja tekoälyn yleistymisen myötä sosiaalisten ja pehmeiden taitojen (soft skills) tärkeys korostuu, sillä tilintarkastajan tärkeimmäksi tehtäväksi jää asiakkaan kohtaaminen ja kommunikointi muun muassa tarkastustyön tuloksista. Näitä automaatio ei pysty korvaamaan.

Tilintarkastaja on asiakkaan tärkeä strateginen kumppani

Aktiivinen ja asiakaslähtöinen tilintarkastaja toimii lakisääteisten tilintarkastustehtävien lisäksi yrityksen johdon sparraajana ja voi tuoda monenlaista lisäarvoa asiakkaalle. Asiantunteva tilintarkastaja antaa näkemyksensä yrityksen ongelmien ratkaisemiseen, liiketoimintaprosessiin sekä taloudellisen raportoinnin tai riskien hallinnan kehittämiseen.

Lähtökohtaisesti asiakasta ei kiinnosta tilintarkastuksen sääntely, mutta tilintarkastajan pitää puolestaan olla kiinnostunut asiakkaan liiketoiminnasta ja ymmärtää asiakkaan bisnestä.

Asiakkaan asemaan on pystyttävä samaistumaan ja hänelle on osattava antaa neuvoja ja vinkkejä oman toimintansa kehittämiseen osana riippumattoman ja vastuullisen tilintarkastajan työtä.

Hyvä tilintarkastaja voi tuoda konkreettista taloudellista hyötyä yritykselle neuvomalla esimerkiksi laillisessa verosuunnittelussa, tilinpäätöksen joustokohdissa tai konsernisiirroissa. Monesti neuvot liittyvät suoraan tapoihin säästää rahaa. Pienten yritysten kohdalla neuvojen suora rahallinen hyöty voi toisinaan jopa ylittää tilintarkastajan veloittaman palkkion suuruuden.

Menestys asiakastyössä on yksi tärkeimmistä asioista, joka vaikuttaa tilintarkastajan urakehitykseen.

Ala keskellä suurta murrosta

Tilintarkastusala on keskellä suurta murrosta. Jo lähivuosina digitalisaation ja automaation uskotaan ottavan seuraavan ison loikan asiakkaiden liiketoiminnassa, taloushallinnossa ja tilintarkastusprosessin toteuttamisessa.

Uudessa liiketoimintaympäristössä olennaiset virheet ja väärinkäytökset syntyvät eri tavoin kuin perinteisesti. Ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn toimintaperiaatteiden opiskelu auttaa ymmärtämään niiden vajavaisuudet. Tulevaisuuden tilintarkastajan työtä on valvoa, että ohjelmistorobotiikan tai muun tekoälyn suorittama tarkastustyö on riittävää ja analyysien johtopäätöksiin voidaan luottaa.

Digitaalinen maailma lisää kilpailua sekä tilintarkastusalalla että muiden toimijoiden välillä. Neuvontapalveluiden tarjoaminen helpottuu, kun analyyseissa tarvittavat aineistot ovat helposti sähköisesti siirrettävissä tilintarkastusta tai liiketoiminnan kehittämistä varten minne tahansa.

Jotta tilintarkastajien rooli ei kutistu, ammattikunnan tulee puolustaa asemiaan kilpailussa kehittämällä uusia palveluita, joissa hyödynnetään tilintarkastuksesta saatavaa synergiaa neuvonantorooliin.

Automaation kehityksen kautta alasta tulee yhä mielekkäämpi, kun rutiinityö edelleen vähenee ja tilintarkastajilla on entistä parempi mahdollisuus hyödyntää asiantuntemustaan vaativissa tarkastuskysymyksissä ja asiakkaansa palvelemisessa.

Kaiken kaikkiaan, sellainen tulevaisuuden tilintarkastaja, joka näkee digitalisaation, automaation ja Big Datan mahdollisuutena oman työnsä sekä asiakkaan toiminnan kehittämiseen, voi tuoda merkittävästi lisäarvoa ammattikuntaan.

Tutustu myös:

Lisää samasta aiheesta

Tilintarkastajan lausunto tuloveroraportoinnista – mitä laki velvoittaa?

Tilintarkastajan on tilintarkastuslain 3:5 c §:n mukaan tilintarkastuskertomuksessa annettava lausunto siitä, onko osakeyhtiö tai osuuskunta ollut velvollinen rekisteröimään ja julkistamaan kirjanpitolain 7 b luvussa tarkoitetun tuloverokertomuksen päättynyttä tilikautta välittömästi edeltäneeltä tilikaudelta, sekä onko rekisteröiminen ja julkistaminen tehty kirjanpitolaissa säädetyllä tavalla. Tämä vaatimus lisää suuren yrityksen tilintarkastajan tehtäviä sekä tuo uuden lausuttavan asian tilintarkastuskertomukselle.

Lue lisää

Tuloverokertomusta koskevat tilintarkastajan lausuntomallit julkaistu

Suomen Tilintarkastajat ry:n Tilintarkastustoimikunta on laatinut mallit koskien tilintarkastuslain 3 luvun 5 c §:n mukaista lausuntoa tuloverokertomuksesta. Tilintarkastaja lausuu kirjanpitolain 7 b luvun soveltamisalaan kuuluvan osakeyhtiön ja osuuskunnan tuloverokertomuksesta tilintarkastuskertomuksella, joka koskee 22.6.2024 tai sen jälkeen alkanutta tilikautta. Mallit on saatavilla ST:n verkkokirjahyllyssä.

Lue lisää

Tilintarkastajien kestävyysosaamista tarvitaan entistä enemmän

EU-komission Omnibus-ehdotus on herättänyt runsaasti kysymyksiä paitsi raportoinnista vastaavien kuin tilintarkastajienkin keskuudessa. Lakisääteisten kestävyysraporttien varmentajaksi on valittava siihen erikseen auktorisoitu tilintarkastaja. Tilintarkastajien kestävyysosaamiselle on edelleen tarvetta, vaikka nykyinen kestävyysraportointidirektiivi CSRD:n mukainen raportointikehys saattaisi tulevaisuudessa muuttua.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top