Tutustu tilkkareihin: Jani

Tilkkari-profiilin tiedot:

  • Nimi: Jani Leppälä
  • Ikä: 34
  • Asuinpaikka: Lappajärvi
  • Harrastukset: Salibandy, hiihto
  • Horoskooppi: Oinas
  • Motto: Jos en jotain tiedä, niin kysyn.
  • Lempityötehtävä: Ihmisten kohtaaminen ja keskustelut heidän kanssaan

Miten päädyit tilkkariksi?

Opiskelin Vaasan yliopistossa kauppatieteitä ja sivuaineena talousoikeutta, ja olin opintojen aikana Verohallinnossa töissä. Kaipasin kuitenkin työhön monipuolisuutta, joten hain PwC:n kisälliohjelmaan vuonna 2016. Kokemus oli hyvä, joten jäin sille tielle, ja sain auktorisoinnin vuonna 2019. Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2020 lähtien, ensin yksin ja nykyisin yhtiökumppanini kanssa perustamassamme Brikka Oy:ssä.

Mikä mielestäsi tilintarkastuksessa on parasta?

Erilaisten ihmisten kohtaaminen. Tilintarkastajana saa myös näköalapaikan alueellisen yritysmaailman tilanteeseen ja pysyy kartalla uusista ilmiöistä.

Entä palkitsevinta?

Se, kun onnistuu rakentamaan luottamuksen ja asiakas kokee voivansa kääntyä tilintarkastajan puoleen. Palkitsevaa on myös se, että työ tulee lopulta aina valmiiksi ja saa antaa asiakkaalle tilintarkastuskertomuksen päätöksineen.

Mikä sinut aikoinaan yllätti tilintarkastajan työssä?

Kun tulin alalle, minulla oli tietynlaisia ennakko-odotuksia siitä, millainen tilintarkastaja on. Nopeasti kuitenkin huomasin, että ala on täynnä erilaisia ihmisiä ja mielenkiintoisia persoonia, joihin on ollut ilo tutustua. Työnkuvan kannalta puolestaan en osannut ajatella, kuinka paljon tilintarkastustyötä tehdään ihmisten kanssa. Muistan kuvitelleeni, että työ olisi itsenäisempää ja itsekseen koneella puurtamista.

Mistä ominaisuuksista tilintarkastajalle on hyötyä?

On hyvä, että on kiinnostunut laajasti erilaisista asioista ja ilmiöistä. Innostuneisuudesta ja avarakatseisuudesta on hyötyä. Tilintarkastajan täytyy tietysti olla myös tarkka oikeassa kohtaa.

Mitä sanoisit alalle pyrkivälle uudelle tilkkarille?

Anna oman persoonan näkyä ja ole sellainen kuin olet. Loppupeleissä tämä on vahvasti ihmisiin luottamista ja luottamuksen rakentamista. Asiakkaat tykkäävät usein kertoa itsestään ja toiminnastaan, ja mielestäni luottamusta rakennetaan sillä, että kertoo myös itsestään, ettei suhde jää yksipuoliseksi. Ihmisiä kiinnostaa, kuka olet ja mistä tulet.

Scroll to Top