
Tilkkari-profiilin tiedot:
- Nimi: Lauri Lehtonen
- Ikä: 33
- Asuinpaikka: Jyväskylä
- Harrastukset: Golf, kalastus
- Horoskooppi: Kalat
- Lempiruoka: Hyvä pihvi
- Lempityötehtävä: Kaikki työtehtävät ovat mukavia, kuten vuositilintarkastus. Mukavinta on, että asiakas kokee saaneensa enemmänkin kuin vain tilintarkastuskertomuksen.
Miten päädyit tilkkariksi?
Valmistuin ammattikoulusta muusikoksi, minkä jälkeen pääsin ammattikorkeakouluun lukemaan liiketaloutta. Se alkoi tuntua kiinnostavalta, joten hain vuonna 2016 harjoitteluun SYS Audit Oy:lle. Sain harjoittelupaikan, ja sillä tiellä ollaan. Sain auktorisoinnin viisi vuotta sitten.
Mikä tilintarkastuksessa on parasta?
Mielestäni tässä työssä parasta on asiakkaat – heidän kanssaan keskustelu ja sparrailu ja heitä parhaiten hyödyttävien ratkaisujen löytäminen.
Mikä sinut aikoinaan yllätti tilintarkastajan työssä?
Suurin yllätys alalle tullessani oli, että tilintarkastajan työ oli paljon muutakin kuin lukujen pyörittelyä. Alalla oltuani eniten kohtaamani ennakkoluulo liittyy mielikuviin tilintarkastajasta. Jos asiakkaaksi tulee esimerkiksi yhtiöitä, jotka eivät ole ennen olleet tilintarkastusvelvollisia, he saattavat aluksi luulla tilintarkastajia verotarkastajien kaltaisiksi viranomaisiksi ja jopa pelätä meitä. Olemme kuitenkin asiakkaan kanssa pöydän samalla puolella, ei meitä tarvitse pelätä.
Entä palkitsevinta?
Palkitsevaa on aina se, kun oppii itse jotain uutta, ja sitä tässä ammatissa tapahtuu jatkuvasti. Myös asiakkaiden positiiviset reaktiot ovat mukava palkinto omasta työstä. On palkitsevaa, kun pystyy selkeästi tuomaan esimerkiksi tilintarkastuksesta tietämättömälle yrittäjälle esiin kirjanpidossa tapahtuvia asioita ja tekemään niistä ymmärrettäviä hänelle.
Mistä ominaisuuksista tilintarkastajalle on hyötyä?
Ammatissa korostuu hyvät vuorovaikutustaidot, sillä joskus asiakkaan kanssa joutuu puhumaan vaikeistakin asioista. Myös joustavuudesta on hyötyä, sillä tämä on melko sesonkiluontoista työtä – keväisin tehdään paljon töitä verrattuna syksyyn. Näiden lisäksi hyviä ominaisuuksia ovat tiedonjano ja into kehittää itseään.
Mitä sanoisit alalle pyrkivälle uudelle tilkkarille?
Tilintarkastajan työtä on melkeinpä vain avoimin mielin kokeiltava tietääkseen, onko tämä oma juttu. Ala on sellainen, että koulusta käsin ei saa kovin kattavaa kuvaa siitä, millaista tilintarkastajan työ oikeasti on. Vaikka nimike voikin kuulostaa tylsältä, on työ paljon muutakin kuin pelkästään tilien läpikäyntiä.