Suomen Tilintarkastajat ry:n tietosuojainfo

Tietosuoja

Henkilötietojen käsittely Suomen Tilintarkastajat ry:ssä

Henkilötietojen kerääminen

Suomen Tilintarkastajat ry pitää rekisteriä jäsenistään. Tiedot saadaan pääasiassa jäseniltä itseltään sekä viranomaislähteistä. 

Sidosryhmistä ja yhteistyökumppaneista kerätään tarvittavat tiedot. Tiedot saadaan henkilöiltä itseltään, ja niiden kerääminen perustuu joko oikeutettuun etuun tai suostumukseen. 

Tarkempia tietoja löytyy rekisteriselosteesta.

Henkilötietojen käyttö

Henkilötietoja käytetään jäsenpalveluun, viestintään ja yhdistyksen sekä yhdistyksen palveluiden markkinoimiseen. Tietoja voidaan käyttää myös palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen.

Tietojen luovuttaminen

Suomen Tilintarkastajat ry voi luovuttaa yhteistyökumppaneilleen esimerkiksi osallistujien henkilötietoja tapahtumien järjestämistä varten.

Oikeus kieltää tietojen käyttö markkinointiin

Jäsenellä ja sidosryhmään kuuluvalla on oikeus kieltää Suomen Tilintarkastajat ry:tä kohdistamasta häneen yhdistyksen palveluiden markkinointia.

Tiedonsaantioikeus

Jäsenellä ja sidosryhmään kuuluvalla on lakiin perustuva oikeus saada tietää, mitä tietoja hänestä on tallennettu Suomen Tilintarkastajat ry:n rekistereihin. Pyyntö tulee tehdä kirjallisena. Allekirjoitetun tarkastuspyynnön voi toimittaa Suomen Tilintarkastajat ry:n toimistoon henkilökohtaisesti, sähköpostin liitteenä (skannattuna) tai postitse. Pyynnön esittäjän henkilöllisyys tarkastetaan.

Suomen Tilintarkastajat ry vastaa tiedusteluun kirjallisesti pääsääntöisesti kuukauden kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

Tiedoissa oleva virhe

Rekisteröidyllä on oikeus pyytää virheellisten tai puutteellisten tietojensa oikaisemista tai täydentämistä taikka rekisterissä olevien tietojensa poistamista rekisteritietojen korjaamisvaatimus -lomakkeella. Mikäli henkilötiedoissa on virhe, se oikaistaan viipymättä. Mikäli virheellinen tieto on välitetty tai luovutettu muulle taholle, joille Suomen Tilintarkastajat ry:llä on velvollisuus tai oikeus välittää tai luovuttaa tietoja, oikaistaan virhe myös tietojen vastaanottajalle.

Lisätietoja tietojen käsittelystä

Lisätietoja käsittelystä saa Suomen Tilintarkastajat ry:n toimistosta.

Katso myös:

Scroll to Top