Itsenäinen ja sosiaalinen työskentely tasapainossa tilintarkastusalalla

Äitinsä jalanjäljissä tilintarkastusalalle päätynyt laulava HT-tilintarkastaja Jenni Parantainen kertoo, mikä hänen työssään on palkitsevinta.

Äitinsä jalanjäljissä tilintarkastusalalle päätynyt laulava HT-tilintarkastaja Jenni Parantainen kertoo, mikä hänen työssään on palkitsevinta.

Kirjoittaja: Jenni Parantainen

Miksi minusta tuli tilintarkastaja? Pääsyyllinen löytyy läheltä

Pääsyyllistä alalle päätymiseeni ei tarvitse kaukaa hakea, sillä hän on oma äitini. Hän on tehnyt uransa tilitoimisto- ja isännöitsijäyrittäjänä, maallikkotilintarkastajana sekä istunut lautamiehenä Äänekosken käräjäoikeudessa.

Vaikka saattaisi kuvitella, niin minulle ei koskaan erityisemmin tuputettu tai edes ehdotettu tätä alaa kotoa käsin – päinvastoin, luulen että minusta olisi toivottu ennemminkin muusikkoa.

”Tällä alalla saa jatkuvasti oppia uutta ja tulla päivä päivältä viisaammaksi, mikä pitää mielenkiinnon yllä.”

Opiskeluaikoina huomasin vahvan arvostuksen tilintarkastajan ammattia ja tilintarkastajia kohtaan

Työn vaatima tarkkuus ja vastuullisuus myös tekivät tilintarkastuksesta itselleni houkuttelevan.

Alan tekee haastavaksi mutta samalla mielenkiintoiseksi alati muuttuva lainsäädäntö. Tilintarkastajan tulee pysyä ajan tasalla oman alansa asioista, mikä edellyttää jatkuvaa mielenkiintoa uuden oppimiseen ja näin ollen oman ammatillisuuden kehittämiseen. Tällä alalla saa jatkuvasti oppia uutta ja tulla päivä päivältä viisaammaksi, mikä pitää mielenkiinnon yllä.

”Tässä työssä on mahdollisuus luoda jopa koko elämän mittaisia suhteita asiakkaisiin.”

Tilintarkastajan työssä mielekästä on itsenäisen ja sosiaalisen työskentelyn tasapaino

Itsenäinen työskentely antaa vapauden tehdä asioita omaan tahtiin, minkä vastapainona taas on tutustuminen ja keskustelut yrittäjien kanssa sekä oman näkemyksen avartuminen päästessä tutustumaan moniin eri aloihin ja yrityksiin. Vaatii sosiaalisia taitoja – jopa psykologiaa – tulla toimeen erilaisten yrittäjien kanssa.

Työn ehdottomasti palkitsevinta antia on huomata ansaitsevansa asiakkaiden luottamus. Kun kykenet omalla osaamisellasi tuomaan yrittäjälle hänen kaipaamiaan kehitysideoita ja ratkaisuja, yhteistyö syvenee, ihmiset kiintyvät toisiinsa, ja se jos mikä tekee tästä hommasta merkityksellistä. Tässä työssä on mahdollisuus luoda jopa koko elämän mittaisia suhteita asiakkaisiin.

Minusta olisi voinut tulla muusikko

Aloitin pianonsoiton 4-vuotiaana, haitarinsoiton 7-vuotiaana ja myöhemmin lauluharrastuksen, joka jatkuu edelleen. Vuonna 2014 kävin kokeilemassa onneani Tangomarkkinoilla, jossa etenin 15 joukkoon. En kiellä, etteikö minua siellä nähtäisi vielä tulevaisuudessakin.

Ehkä hetkellisesti lukioikäisenä pohdin, lähdenkö talous- vai musiikkialalle, mutta päätin pitää musiikin harrastuksena, hyvänä vastapainona työlle. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, päätös on ollut oikea.

Urheiluakin olen harrastanut läpi elämän, mitä lajia milloinkin

Nuorena hiihdin kilpaa, myöhemmin tuli koripallo nuorten SM-tasolla Äänekosken Huimaa edustaen ja korkeakoulussa pari kautta ”jefua” eli amerikkalaista jalkapalloa.

Nykyään minut löytää useimmiten kuntosalilta, jossa treenailen välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän tavoitteellisesti. Kesäisin sen sijaan on hienoa treenailla ulkona auringonpaisteessa, ja Jyväskylän Tuomiojärven rannan treenitelineet ovatkin aina tällöin kovassa käytössä.

Jenni Parantainen, HT-tilintarkastaja, KTM, KLT työskentelee toimistopäällikkönä Tilitoimisto Reijo Lehtimäki Oy:ssä Jyväskylässä.

Jaa artikkeli

Lisää samasta aiheesta

Opinnäytetyö: Osakeyhtiöiden hallinnon tarkastus

Opinnäytetyössäni tutkin, mitä osakeyhtiöiden hallinnon tarkastus on ja miten se toteutetaan. Suurin osa Suomessa tarkastettavista yhtiöistä on osakeyhtiöitä. Hallinnon tarkastuksessa tilintarkastajaa kiinnostaa, onko yhtiön johto toiminut tehtävässään lainmukaisesti.

Lue lisää

Pro Gradu: Challenges of Double Materiality Concept: Corporate Sustainability Directive in Finnish Companies

Kaksinkertaisen olennaisuuden (double materiality) konsepti on nousemassa keskeiseksi yritysten kestävyysraportoinnissa uuden CSRD-lainsäädännön myötä. Tutkielmassani keskitytään kaksinkertaisen olennaisuuden implementointiin osana suomalaisyhtiöiden CSRD:n mukaisia kestävyysraportteja sekä uuden konseptin käyttöönottoon liittyviin haasteisiin raportoivissa yrityksissä ja kestävyysraporttien varmentamisessa. Tavoitteena on ymmärtää, miten yritykset valmistautuvat uusiin raportointivaatimuksiin ja mitä mahdollisia haasteita tämä tuo mukanaan.

Lue lisää

Pro gradu: Julkishallinnon tilintarkastuksen laadun kehittäminen tilintarkastusvalvonnan näkökulmasta

Julkishallinnon tilintarkastuksen laadun kehittäminen on tärkeää, koska laadukkaan tilintarkastuksen avulla voidaan varmistaa julkisten varojen tehokas ja vastuullinen käyttö, mikä lisää kansalaisten luottamusta hallintoon. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin, millaisiin tilintarkastuksen osa-alueisiin PRH:n tilintarkastusvalvonta on kiinnittänyt huomiota laaduntarkastuksissaan ja miten julkishallinnon tilintarkastuksen laatua voisi kehittää laadunvalvojan näkökulmasta.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top