Kaiken takana on… nuori tilintarkastaja

Mitä nuoret tilintarkastajat toivovat? Supersankaruutta, unelmointia ja toteuttamista.

Autamme yhdistyksessämme niin nuoria kuin ihan kaikkia tilintarkastajia osaamisen kehittämisessä. Mitä nuoret tilintarkastajat toivovat?

Kirjoittaja: Paula Hämäläinen | Kuva: Aki Rask

Supersankaruutta, unelmointia ja toteuttamista

Järjestimme jäsenkaudella 1.4.2018–31.3.2019 nuorille tilkkareille kaksi tilaisuutta:

  • Brändää itsestäsi supersankari 24.5.2018
  • Nuorten tilkkareiden tilaisuus: millainen on unelmien ST? 27.2.2019

Ensimmäisessä tilaisuudessa saimme työkaluja tilkkareiden brändäyspakkiin henkilöbrändäysguru Jarkko Sjömanilta. Sjömanin vinkit laitettiin jakoon myös Profiitti-lehdessämme.

Toisessa tilaisuudessa nuoret tilkkarit pääsivät ääneen, kun heiltä kysyttiin:

Minkälainen on unelmien ST eli Suomen Tilintarkastajat ry ja ST-Akatemia Oy?

Saimme esimerkiksi tällaisia toiveita (suluissa on vastauksiamme toiveisiin):

  • Lisää nuorille soveltuvia tilaisuuksia (otamme tämän kulman entistä vahvemmin suunnitteluun)
  • Muita kuin substanssikoulutuksia:
  • Sparrausfoorumi (selvittelemme tätä mahdollisuutta ensi vuonna uudistuville verkkosivuillemme)
  • Apuja digitaaliseen tilintarkastukseen (olethan huomannut jäsenalennuksen IDEA-data-analyysityökalusta? lue jäsensivuilta lisää)
  • Materiaalia jaettavaksi asiakkaille siitä, mitä tilintarkastus on (tämäkin on työlistallamme).

Innostuimme ideoista ja otimme ne heti työstöön. Järjestämme myös kuluvalla jäsenkaudella 2019–2020 nuorille tilkkareille suunnattuja tilaisuuksia. Tulemme kysymään entistä enemmän nuorilta toiveita. Pyrimme huomioimaan toiveet niin, että kaikkiin tilaisuuksiimme on mukava tulla nuorena tilkkarina.

Mitä sinä toivot ja missä haluaisit olla mukana? Ole yhteydessä!

Ihka-aidot tilkkarit äänessä #tunnetilintarkastajasi

Lisäksi nuoret tilkkarit ovat päässeet hyvin ääneen #tunnetilintarkastajasi-kampanjassamme, jossa ihka-aidot tilkkarit kertovat työstään. Kampanjan avulla teemme tilintarkastajan työtä tunnetuksi laajalle yleisölle ja kannustamme nuoria miettimään, voisiko tilkkarin työ olla heidän unelma-ammattinsa.

Ylipäänsä pyrimme tuomaan viestinnässämme esille, että tilkkareita on monenikäisiä, myös nuoria! Vaikka ideat tulevat nuorilta, niistä hyötyy ihan koko jäsenkuntamme.

Paula Hämäläinen, viestintä- ja jäsenpalveluasiantuntija, Suomen Tilintarkastajat ry

Lue Paulan aiemmat kirjoitukset:

Lisää samasta aiheesta

Pro gradu: Case Jippii Oyj – Vaikutukset tilintarkastajien ammatilliseen kiinnostukseen toimia tilintarkastajina

Tilintarkastajien rooli taloudellisen raportoinnin varmentamisessa on keskeinen, ja heidän ammattikuntansa on rakentunut luottamuksen varaan. Kun skandaalit ja talousrikostapaukset tulevat esiin, ne voivat heikentää tätä luottamusta ja aiheuttaa myös tilintarkastajissa henkilökohtaista pelkoa ja stressiä. Toisaalta tilintarkastajan vastuu voi lisätä ammatin houkuttelevuutta.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top