Kestävyyssääntely kaipaa selkeyttä – vertailukelpoisen tiedon tarve ei ole poistunut

Yritykset ja rahoitusmarkkinat tarvitsevat edelleen luotettavaa kestävyystietoa. Suomen Tilintarkastajat ry kannattaa sääntelyn selkeyttämistä, mutta muistuttaa, että tiedon laatu ja vertailukelpoisuus on säilytettävä.

Suomen Tilintarkastajat ry pitää kestävyyssääntelyn uudelleenarviointia ja yksinkertaistamista perusteltuna. Korostamme kuitenkin, että rahoitusmarkkinoiden ja sijoittajien tarve vertailukelpoiseen ja luotettavaan kestävyystietoon ei ole kadonnut. Selkeälle ja yhdenmukaiselle sääntelylle on edelleen vahva peruste.

Kannatamme valtioneuvoston linjauksia direktiivimuutoksiin, mutta peräänkuulutamme erityisesti raportointivelvollisuuden kohdentamisen ja kokoraja-arvojen selkeyttämistä. Nykyinen henkilöstömäärään perustuva raja voi sulkea raportoinnin ulkopuolelle olennaisia teollisuusyrityksiä samalla, kun osa palvelualan toimijoista tulisi sen piiriin.

Pidämme myönteisenä, että raportoinnin keventämistä ja ESRS-standardien selkeyttämistä on esitetty. Yritysten oma halu raportoida vastuullisuudestaan ei katoa, ja siksi on tärkeää, että myös vapaaehtoinen raportointi tukee tiedon vertailtavuutta.

Pk-yritysten asema toimitusketjuissa on tunnistettu, ja niin sanottu pk-kilpi on tervetullut. Käytännön tietotarpeet ulottuvat usein kuitenkin laajemmalle kuin pelkkiin kestävyysraportointi- tai yritysvastuusääntelyyn perustuviin tarpeisiin. Yritysten käytännöt sekä rahoittajien vaatimukset vaikuttavat olennaisesti raportointiin.

Tutustu lausuntoomme Omnibus I -ehdotuksista eduskunnan talousvaliokunnalle.

Lisää samasta aiheesta

Kirjanpitolain raja-arvojen korottaminen perusteltua 

Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ehdotettu inflaatiotarkistus tulee lisäämään entisestään pien- ja mikroyrityskategoriassa olevien yritysten määriä. Lainsäädännöstä johtuvan hallinnollisen taakan purkamisen näkökulmasta Suomen Tilintarkastajat ry pitää kirjanpitolain raja-arvojen korottamista kannatettavana asiana.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top