Hyvinvointialueen alijäämän vaikutus tilintarkastajan raportointiin 

Tilintarkastajan tulee hyvinvointialueen tilinpäätöksen tilintarkastuksesta annettavassa tilintarkastuskertomuksessa ratkaista, miten hyvinvointialueen kertynyt alijäämä vaikuttaa kertomuksella esitettävään vastuuvapauslausuntoon.

Kirjoittajat: Jarkko Raitio ja Saila Vartia | Kuva: iStock

Syksyllä annettu hallituksen esitys kohdennetun alijäämän kattamista koskevan määräajan jatkamiseksi hankaloittaa asiaa lisää, tosin lakiehdotuksen vaikutusta ei voi muutamaa kuukautta ennen tilikauden päättymistä kuin arvella, ennen kuin lopullinen lain muoto on selvillä. 

Kaikilla hyvinvointialueilla haasteita talouden tasapainon sovittamisen kanssa 

Hyvinvointialueet perustettiin vuonna 2021 ja niiden varsinainen toiminta käynnistyi vuoden 2023 alussa. HUS-yhtymälle ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siirtyi niiden edeltäjistä pienehköt alijäämät vuodelta 2022. Ensimmäisinä toimintavuosina hyvinvointialueissa on syntynyt alijäämää yhteensä noin 2,5 miljardia euroa. Hyvinvointialuelain mukaan alijäämät tulee kattaa kolmen vuoden sisällä, eli HUS-yhtymän ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla määräaika päättyy tämän vuoden loppuun mennessä ja muilla hyvinvointialueilla vuoden 2026 loppuun mennessä. 

Profiitti –lehden numerossa 1/2025 tilintarkastaja Minna Ainasvuori, HT, JHT kertoi Suomen Tilintarkastajat ry:n suosituksen Julkishallinnon mukautetut tilintarkastuskertomukset (2/2025) mukaisesta tilintarkastajan raportoinnista hyvinvointialueiden alijäämään liittyen. Ainasvuori ennakoi alijäämätilanteen nousevan jokaisen hyvinvointialueen tilintarkastuskertomukseen ja näin myös toteutui: 21 hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän tilintarkastuskertomuksiin tilikaudelta 2024 on sisällytetty mukautus koskien talouden tasapainoa.   

Joka toisen hyvinvointialueen kertomuksella muistutus  

Kahdentoista hyvinvointialueen tilintarkastajat on tilikautta 2024 koskevalla tilintarkastuskertomuksella antanut lisäksi tilivelvollisiin kohdistuvan muistutuksen alijäämän kattamiseen liittyen. Tilintarkastuskertomuksessa esitetään tilivelvollisiin kohdistuva muistutus, jos hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä, eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäpätöinen. 

 Minna Ainasvuori toteaa, että tilintarkastajan näkökulmasta on hyvin poikkeuksellista, että jokainen hyvinvointialue sai mukautetun tilintarkastuskertomuksen. Tämä kuvaa myös tilanteen vakavuutta. Hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on ollut erittäin haasteellinen ja monilla hyvinvointialueilla se on sitä edelleen. Tulorahoitus ei ole riittänyt hyvinvointialueen kulujen kattamiseksi, vaikka talouden tasapainottamistoimenpiteitä on tehty. Kun tilintarkastaja antaa muistutuksen tilintarkastuskertomuksessaan, on tilintarkastaja todennut lain vastaisen toiminnan olevan merkittävää. 

Aika alijäämän kattamiseksi on käymässä vähiin 

Suositusta laadittaessa tunnistettiin, että alijäämän kattamiseen käytettävissä oleva aika on käymässä vähiin monen hyvinvointialueen osalta. Suositusta laatineessa toimikunnassa vastuuvapauden myöntämisen edellytykset pohdituttivat tilintarkastajia. Koska hyvinvointialuelain mukaista talouden tasapainottamisaikaa oli yli vuosi jäljellä, toimikunta ei vielä katsonut, että seikalla olisi ollut vaikutusta vastuuvapauden myöntämiseen liittyvään esitykseen. Toimikunta päätyi ratkaisuun, että kielteinen vastuuvapauslausunto esitettäisiin vasta tilanteessa, jossa taseen alijäämän kattamisaikaa ei enää olisi jäljellä. 

Ainasvuoren mukaan julkishallinnon tilintarkastuksissa tilintarkastaja on päätynyt vastuuvapauden epäämiseen esimerkiksi tilanteissa, jossa on ollut kyse merkittävästä lain rikkomisesta, sisäisen valvonnan puutteellisuudesta tai virheestä tilinpäätöksessä tai toteutuneesta väärinkäytöksestä. 

Kielteinen vastuuvapauslausunto on vakava paikka  

Tilintarkastaja joutuu vastuuvapausarviossaan yhteensovittamaan hyvinvointialuelain talouden tasapainosäännökset, perustuslain velvoitteet palveluiden tuottamiseen ja hyvinvointialueiden rahoituslain suoman oikeuden lisärahoituksen saamiseen ja siihen liittyvän valtioneuvoston päätöksenteon sekä hyvinvointialueen talousarvion laadintaperiaatteet. Tilintarkastajalla ei kuitenkaan ole edellytyksiä arvioida sitä, mikä on talouden tasapainotuksen kannalta riittävä ja samalla perustuslain palveluvelvoitteen täyttävä tasapainottamistoimi.  

Mikä merkitys kielteisellä vastuuvapauslausunnolla olisi? 

Kielteisessä vastuuvapauslausunnossa tilintarkastaja ei kannata vastuuvapauden myöntämistä jollekin taikka kaikille tilivelvollisista. Oikeudellisesti vastuuvapauden epääminen tarkoittaa, että hyvinvointialue pidättää itsellään oikeuden vahingonkorvausten hakemiseen tilivelvollisilta. Aluevaltuusto toimii vastuuvapaudesta päättämisessä kuitenkin itsenäisesti, eikä tilintarkastajan tilintarkastuskertomuksessa esitetty sido aluevaltuustoa. Koska kielteinen vastuuvapauslausunto on niin merkittävä, sitä tulee käyttää vain tilanteessa, jossa muita vaihtoehtoja ei ole.  Käytännössä tilivelvollisuuden epääminen olisi kuitenkin vahva epäluottamusta osoittava signaali.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Profiitti – Talous & Tilintarkastus 2/2025 -lehdessä.

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

Tilintarkastajalla tulee olla laadunhallintajärjestelmä

Jokaisella yksin toimivalla tilintarkastajalla ja tilintarkastusyhteisöillä on velvollisuus ylläpitää ja kehittää laadunhallintajärjestelmää. Tätä vaaditaan paitsi kansainvälisissä tilintarkastusalan standardeissa, myös tilintarkastuslaissa. Kun laadunhallintajärjestelmä on laadittu standardien vaatimusten mukaisesti, se täyttää myös tilintarkastuslain asiaa koskevat vaatimukset.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top