Kirjoittaja: Marjukka Kähönen

Suomen Tilintarkastajien JHT-toimikunnassa annettiin helmikuussa suositus, joka täydentää suositusta julkishallinnon hyvästä tilintarkastustavasta. Suositus antaa tarkempaa ohjeistusta mukautetuista julkishallinnon tilintarkastuskertomuksista.
Suositusta olivat valmistelemassa kaikki hyvinvointialueita tarkastavat tahot.
Yksi suosituksen valmistelijoista on Minna Ainasvuori BDO:lta. Hän kokee, että tuoreella suosituksella on tärkeä rooli.

– On tärkeää, että asiakkaat voivat luottaa siihen, että tilintarkastajat toimivat yhdenmukaisesti riippumatta yhteisöstä, huomioiden sen, että jokaisen hyvinvointialueen tilanne on omanlaisensa. Se lisää tilintarkastusalan uskottavuutta.
Ainasvuori on tarkastanut tänä keväänä kuutta hyvinvointialuetta sekä HUS-yhtymää. Koska hän vastaa BDO:lla tilintarkastuksen liiketoiminnasta, hänellä on näkymä omien tarkastettavien lisäksi myös muihin BDO:n tarkastamiin hyvinvointialueisiin.
– Voisi sanoa, että tarkastukset ovat sujuneet normaalisti. Ensimmäisen toiminnan vuonna esimerkiksi taloushallinnon ja sisäisen valvonnan prosessit olivat alueilla vielä kehitysvaiheessa. Vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon kehitystä.
Suosituksen konkreettinen työkalu: päätöspuu
Suosituksesta onkin maininnan arvoista nostaa esiin hyvinvointialueiden tilintarkastajia palveleva havainnollinen päätöspuu. Se kuvaa hyvinvointialueen alijäämän vaikutusta tilintarkastajan lausuntoihin.
– Päätöspuu on erinomainen ja konkreettinen työkalu. Toimitin sen joka asiakkaalle ja olen käynyt sitä läpi asiakkaiden kanssa. Se antaa asiakkaalle olennaista tietoa jo ennakolta, Ainasvuori kiittelee.
Alijäämätilanne nousee todennäköisesti jokaisen hyvinvointialueen tilintarkastuskertomukseen.
– Päädyimme ratkaisuun, että tilanteessa, jossa alijäämän kattamiseen on vielä aikaa, annamme kertomuksessa muistutuksen mutta esitämme vastuuvapautta.
Valtio on antanut hyvinvointialueille aikaa alijäämän kattamiseen vuoden 2026 loppuun, pois lukien HUS-yhtymä ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueet, joiden pitää kattaa alijäämä jo vuoden 2025 loppuun mennessä.
– Jos hyvinvointialueen alijäämä on kattamatta määräajan päättyessä, tilanne on toinen. Silloin tilintarkastaja ei voi esittää vastuuvapautta, ellei alijäämän määrä ole epäolennainen, Ainasvuori kertoo.
Lakien yhteensovittamisen vaikeus
Tätä artikkelia kirjoittaessa oikeuskansleri on juuri antanut vastauksensa Etelä-Karjalan ja Satakunnan hyvinvointialueiden kanteluun. Hyvinvointialueet kantelivat, että hyvinvointialuelaissa säädetyn alijäämän kattamisvelvoite on ristiriidassa alueen asukkaiden tarpeiden näkökulmasta riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvelvollisuuden kanssa.
Oikeuskanslerin mukaan hyvinvointialueen tulee tehdä talouden tasapainon saavuttamiseksi sopeutustoimia sen verran kuin on mahdollista ilman, että perustuslaissa jokaiselle turvatut riittävät sote- ja pelastustoimen palvelut vaarantuvat lainvastaisella tavalla.
– Ensisijaisena keinona oikeuskansleri esitti, että hyvinvointialueen tulisi hakea rahoituslain mukaisesti lisärahoitusta. Ymmärtääkseni hyvinvointialueet ovat hakeneet lisärahoitusta vielä todella vähän, mutta tulkitsen oikeuskanslerin vastausta niin, että siihen ikään kuin kehotettaisiin, Ainasvuori kommentoi.
Ainasvuori sanoo seuraavansa tarkasti sitä, tuleeko alijäämän kattamisen aikatauluun liittyviä muutoksia.
– Aiheesta on julkisuudessakin keskusteltu paljon, ja myös tilintarkastuksen näkökulmasta vähän hämmentää tämä lakien yhteensovittamisen vaikeus. Aikataulu talouden tasapainottamiseen on aika tiivis, varsinkin kun vuoden 2023 alijäämä oli kaikilla niin iso.
Aluevaalit on käyty ja uudet valtuustot aloittavat nyt kesäkuussa työskentelynsä. Ainasvuori ei usko, että valtuustojen uudet kokoonpanot toisivat suurempia muutoksia hyvinvointialueille.
– Uskon ja toivon, että se määrätietoinen työ, jota hyvinvointialueilla on jo tehty, jatkuu. Eli talouden sopeuttamistoimia jatketaan, mutta ennen kaikkea jatketaan toiminnan ja palveluiden kehittämistä, mikä tuo myös myönteisiä vaikutuksia talouteen.
Artikkeli on julkaistu alun perin Profiitti – talous & tilintarkastus 1/2025 -lehdessä.