Kirjoittaja: Jasmiina Jussila | Kuva: Heidi Ollila

Opinnäytetyöni tavoitteena oli laatia ajankohtainen itseopiskelumateriaali ja tehtävät osakeyhtiöiden hallinnon tarkastuksesta Tilintarkastuksen perusteet -opintojaksolle. Hallinnon tarkastusta ei ole tutkittu kansainvälisesti juurikaan, koska se on lähinnä pohjoismainen erityispiirre.
Osakeyhtiön johdon tehtävät hallinnon järjestämisessä
Osakeyhtiön johdolla tarkoitetaan pääasiassa yhtiön hallitusta ja toimitusjohtajaa. Hallituksen tehtävänä on huolehtia muun muassa yhtiön varainhoidon- ja kirjanpidon valvonnasta. Toimitusjohtaja vastaa esimerkiksi siitä, että yhtiön varainhoito on järjestetty luotettavasti ja kirjanpito on toteutettu lainmukaisesti.
Johdon tehtävänä on edistää yhtiön etua huolellisella toiminnalla. Osakeyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, ellei yhtiöjärjestys määrää toisin. Johdon tulee huolehtia osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisesta ja siitä, että yhtiön varojenjako on toteutettu lain mukaisesti. Johdon vastuulle kuuluu lisäksi järjestää yhtiön sisäinen valvonta.
Hallinnon tarkastuksen ydin
Hallinnon tarkastuksessa tilintarkastaja tarkastaa onko yhtiön johto toiminut lainmukaisesti. Tilintarkastajan tehtävänä ei ole tarkastaa yhtiön johdon tarkoituksenmukaisuutta, kuten liiketoimintapäätösten tuloksellisuutta. Hallinnon tarkastuksen pääsisältö on johdettavissa tilintarkastuslaissa määritellyn tilintarkastajan huomautusvelvollisuuden kautta.
Tilintarkastajan tulee huomauttaa tilintarkastuskertomuksessa, jos yhteisön tai säätiön johto tai muu vastuuvelvollinen jäsen on:
- syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhteisöä tai säätiötä kohtaan tai
- rikkonut yhteisöä tai säätiötä koskevaa lakia, tai näiden yhtiöjärjestystä, yhtiösopimusta tai sääntöjä.
Hallinnon tarkastuksen tavoitteena on, että osakkeenomistajat ja tilinpäätöksen lukijat voivat saada riippumattoman tilintarkastajan tuottamaa informaatiota yhtiön johdon toiminnan lainmukaisuudesta. Tämä on tärkeää, koska johdon ja eri sidosryhmien mahdollisuudet päästä käsiksi yhtiötä koskeviin tietoihin ovat epäsuhtaiset. Tilintarkastaja raportoi olennaisista hallinnon tarkastuksen puutteista yhtiön johdolle.
Hallinnon tarkastuskohteet osakeyhtiöissä
Hallinnon tarkastuskohteita osakeyhtiöissä ovat muun muassa:
- hallintoelinten kokouspöytäkirjat
- osake- ja osakasluettelot
- rakenne- ja rahoitusjärjestelyt
- kaupparekisteritiedot
- lähipiiriliiketoimet
- merkittävät sopimukset.
Osakeyhtiöiden hallinnon tarkastuksessa tilintarkastaja kiinnittää huomiota erityisesti osakkeenomistajien yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumiseen, johdon päätösten huolellisuuteen sekä yhtiön riskienhallinnan järjestämiseen ja varojen jakamiseen. Arvioinnin kohteena ovat yhtiön johdon tehtävät ja toiminta sekä esimerkiksi yhtiökokouspäätösten lainmukaisuus.
Jasmiina Jussila, Taloushallinnon tradenomi, Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikkö
Opiskelija-apuraha
Jasmiinalle myönnettiin opiskelija-apuraha opinnäytetyöstään keväällä 2024. Suomen Tilintarkastajat ry:n rahasto tukee korkeakouluopiskelijoita myöntämällä apurahoja tilintarkastusalan koulutus- ja tutkimustoimintaan.
Apurahoja myönnetään vuosittain tilintarkastusta opiskeleville tai alaa tutkiville. Apuraha on luonteeltaan kannustinapuraha, joka voidaan myöntää koulutukseen tai tutkimustoimintaan. Tämän vuoden apurahahaku on nyt käynnissä, hakuaikaa on 6.4.2025 asti.