Kirjoittaja: Ahto Apajalahti, FM
Tilintarkastajat ovat rakentaneet suomalaista luottamusyhteiskuntaa jo yli 100 vuotta. Itsenäisyyden alkuvuosista lähtien tilinpäätökset ovat olleet julkisia ja niiden varmentajilta on vaadittu tilintarkastajatutkinto. Tässä artikkelin ensimmäisessä osassa käydään läpi alan historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Lue myös: 1970-luvulta 2000-luvulle >
Suomen pankkimaailmassa kuohui 1910-luvulla. Pankinjohtaja Nils Idmanin luova lainanantopolitiikka oli johtaa Yhdyspankin kaatumiseen ja uhkasi koko Suomen pankkijärjestelmää. Sen paremmin sisäinen kuin ulkoinen tarkastuskaan ei ollut toiminut.
Ulkoista tarkastusta suorittivat tutut yritysjohtajat, joilla oli Idmanin konttorista otettuja lainoja ja siten intressi estää korttitaloa kaatumasta. Sisäisistä yllätystarkastuksista Idmanin onnistui saada vihiä etukäteen. Hän sai lopulta 15 vuotta kuritushuonetta, mutta jutun syyttäjä esitti epäilyksensä: ”Yrityskulttuuri voi muuttua ja laki tarkentua, mutta uusi sukupolvi on aina erehtymätön ja ihmisluonto heikko houkutuksille.”
Tilintarkastusala järjestäytyi jo ennen itsenäisyyttä
Tilintarkastajien ammattikunta on vakiinnuttanut paikkansa itsesäätelevänä professiona. Tilintarkastus muistuttaa monia muitakin suomalaisia aloja kehitykseltään: toisaalta alaa luonnehtivat pitkään tietty pienimuotoisuus ja kotikutoisuus. Toisaalta idea siitä, millaiseen ammattimaisuuteen ja laatuun pitäisi pystyä, oli jo melko varhain olemassa.
Taloudellinen toiminta vapautui 1800-luvun loppupuoliskolla. Osakeyhtiömuoto löi itsensä läpi, ja myös osuuskuntatoiminta oli vilkasta. Järjestötoiminta kehittyi monella yhteiskuntaelämän osa-alueella politiikasta harrastustoimintaan ja työmarkkinaosapuoliin. Koulutus laajeni, vaikkakin Länsi-Euroopan edelläkävijöitä jäljessä. Syntyi se Suomi, joka oli olemassa jo ennen valtiollista itsenäisyyttä.
Jo vuoden 1864 osakeyhtiöasetuksessa viitattiin yhtiöiden ”vaarinpitoon”, mutta vasta uuden osakeyhtiölain säätäminen vuonna 1895 aloitti varsinaisen lakisääteisen tilintarkastuksen aikakauden. Aiheesta keskusteltiin vuosisadan alun kauppiaskokouksissa, mikä johti Suomen Tilintarkastajainyhdistyksen (STY) perustamiseen vuonna 1911. Perustamisessa olivat aktiivisia kauppakoulujen opettajat.
Talousosaaminen heiveröistä
Tilintarkastustoiminnan tarve kasvoi, kun yrityksen omistaminen ja johtaminen erkanivat toisistaan. Sijoittajat pystyivät periaatteessa valitsemaan tilintarkastajiksi omat luottohenkilönsä. Käytännössä perheyhtiötyyppisissä ja muutoinkin omistuspohjaltaan pienelle joukolle keskittyneissä yrityksissä ei vielä ollut merkittäviä ulkopuolisia sidosryhmiä. Tilintarkastusta suorittivat usein omistajien ja johdon kanssa samaan hyvä veli -piiriin kuuluvat. Ammattimaista, riippumattomampaa tilintarkastusta katsoivat tarvitsevansa melko harvat.
Yritysmaailmassa talouspuolen ammattiosaaminen oli nykynäkökulmasta katsottuna häkellyttävän heiveröistä. Taloushistorioitsijoiden ”nuorten radikaalien startupiksi” luonnehtimassa Päivälehdessä, Helsingin Sanomien edeltäjässä, menivät 1890-luvulla kirjanpidossa debetit ja kreditit sekaisin, kuten Niklas Jensen-Eriksenin ja Elina Kuorelahden tuore teos yhtiön liiketoimintahistoriasta kertoo.
Vaarinpidosta vapaaksi ammatiksi
Vasta itsenäistyneessä Suomessa 1920-luku oli suurten lakiuudistusten aikaa. Silloin säädettiin myös lait kirjanpitovelvollisuudesta ja tilinpäätösten julkisuudesta. Osakeyhtiölakiin tehtiin vuonna 1935 muutos, joka edellytti KHT-tarkastajaa osalle yhtiöistä. Tilintarkastajien auktorisointi siirtyi Keskuskauppakamarille vuonna 1925, jolloin STY:n työtä jatkamaan perustettiin KHT-yhdistys. Ammattikunta oli kuitenkin pieni: KHT-tarkastajia oli vuosikymmenen lopulla 30–40.
Sotien välisenä aikana ala joka tapauksessa vakiintui. Sota-aika toi hintasäännöstelyn ja viranomaiset halusivat tietoja tuotteiden valmistuskustannuksista myyntihinto-jen määrittelyä varten. Uudessa sääntelytilanteessa yritykset tarvitsivat neuvoja myös tilintarkastusalalta.
Vuonna 1943 suunniteltiin jo erillisen tilintarkastuslain säätämistä, mutta hanke kariutui. Sen sijaan vuonna 1945 saatiin uusi kirjanpitolaki. Sotienvälinen kehitys kiteytettiin Widenius, Sederholm & Somerin vuosikirjassa vuonna 1946: ”Tilintarkastusammatti oli kehittynyt heikosta alusta eetillisten lakien mukaan toimivaksi älylliseksi, kurinalaiseksi n.k. vapaaksi ammatiksi, joka on saavuttanut asiaankuuluvaa tunnustusta sekä julkisten viranomaisten että yleisön taholta.
Tosin ammatilla on vielä suuret laajentumismahdollisuudet – ja tulevaisuuden suuntauksena on oleva: enemmän kerättyä kokemusta ja hyvin koulutettua työvoimaa.”
Patruunat ja pk-yritykset
Sotienjälkeisessä Suomessa suuryrityksissä elettiin tyypillisesti patruunajohtoista aikakautta. Herrat pyörittivät bisneksiään itsevaltiaan elkein ja usein mikromanagerointiin sortuen. Esimerkiksi Sanoma Osakeyhtiössä Eljas Erkko oli maanisen kiinnostunut vähäisistäkin raha-asioista. Johtokunta oli ”lähes merkityksetön”, osake-enemmistö oli perhepiirissä, eikä firman kasvusta huolimatta ulkopuolisia tarvinnut vielä palvella selkeällä talousinformaatiolla.
Eikä sitä ollut itselläkään. Johto ei tiennyt, mitkä osat firmasta olivat tuottavia, mitkä kenties tappiollisia. Sanoman tilintarkastaja, Salmi, Virkkunen & Heleniuksen Aimo Autio on muistellut, että Erkon ohella taloutta hoitivat vain pääkirjanpitäjä ja pääkassanhoitaja. Muistelun aikaan 1990-luvun alussa mukana oli jo ”ekonomeja, talousjohtajia, laskentapäälliköitä ja ties mitä”. Tässä kiteytyy suomalaisen taloushallinnon kehitys.
KHT-tilintarkastajien rinnalle tuli vuonna 1950 HTM-järjestelmä, mikä kuvastaa kasvanutta tarvetta ammattimaiselle tilintarkastukselle myös pienten ja keskisuurten yritysten piirissä. KHT-tarkastajien määrä pysyi sadan tuntumassa 1960-luvun lopulle, mutta HTM-tarkastajia oli tuolloin jo 600. Kolmasosa yrityksistä oli ammattitilintarkastuksen piirissä – maallikot tarkastivat loppuja.
Kiitokset Eero Suomelalle kirjoituksen kommentoinnista.
Väitöskirjatutkija Ahto Apajalahti on ollut mukana useissa suomalaisen liike-elämän historiaa tutkivissa hankkeissa.
Kirjoitus pohjautuu Leena Kososen väitöskirjaan Vaarinpidosta virtuaaliaikaan, KHT- ja HTM-yhdistysten sekä PricewaterhouseCoopers Oy:n ja KPMG Wideri Oy Ab:n historiikkeihin, sekä teoksiin: Yrjö Tuokko, Reviisori Raudusta (2009), Niklas Jensen-Eriksen & Elina Kuorelahti, Suuri affääri (2017), Markku Kuisma & Teemu Keskisarja, Erehtymättömät (2012).
2 osa – Tilintarkastusalan historiaa – 1970-luvulta 2000-luvulle >
