Valtiovarainvaliokunta
Verojaosto
Suomen Tilintarkastajat ry (jäljempänä ST) kiittää mahdollisuudesta saada lausua hallituksen esityksestä koskien arvonlisäverolain 85 a §:n muuttamista sähköisten julkaisujen osalta (jäljempänä esitys). Lausuntonaan ST esittää seuraavaa.
Yleisesti luonnoksesta
Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että sähköisiin kirjoihin, sanoma- ja aikakauslehtiin sekä lehtien irtonumeromyyntiin sovellettava verokanta alennettaisiin 24 prosentista 10 prosenttiin.
Esitys on yksinomaan kannatettava. Lainmuutoksen tavoitteena on asettaa sähköiset julkaisut ja painetut julkaisut samanarvoiseen asemaan.
Erityisen ilahduttavaa on Suomen toimiminen ensimmäisten jäsenmaiden joukossa laatien tämän luonnoksen ennen kuin Neuvosto hyväksyi lopullisesti direktiivimuutoksen. Muutos helpottaa kustantajien ja vähittäiskaupan jatkuvaa rajanvetoa niin kutsutuissa hybridituotteissa ja parantaa sähköisen liiketoiminnan kehittymistä Suomessa.
Valtiovarainministeriö on ottanut esimerkillisesti lausuntovaiheessa annetut kommentit huomioon lopullisessa esityksessä lainmuutokseksi.
Sähköisen julkaisun määritelmä
Direktiivi ei sisällä määritelmää sähköiselle julkaisulle. Alennetun verokannan soveltaminen on jätetty tarkoituksella kokonaan jäsenvaltioiden lainsäätäjälle. Hallituksen esityksessä on ensinnäkin viitattu direktiivin kantavaan ajatukseen, että sähköisenä julkaisuna ei pidettäisi edelleenkään musiikkia ja videoita. Rajanvedossa olisi olennaisena ja ratkaisevana arviointi siitä, onko pääasiana (eng. predominant) äänen tai liikkuvien kuvien muodossa ilmaistujen verkkoviestien yhtenäinen kokonaisuus, jota pidetään ohjelmana, vai sähköinen julkaisu. Pääasiallisuus olisi viimeistään verohallinnon ohjeessa kyettävä selventämään huomioon ottaen viestinnän teknologisen kehittymisen.
Hallituksen esityksessä on myös tehty seuraava yksinkertaistus: Tietokantojen aineisto ei muodostaisi sähköisille julkaisuille tyypillistä kerronnallista kokonaisuutta. Kerronnallisuus ei pitäisi olla erityisesti opetusmateriaalissa merkityksellistä eikä myöskään monessa muussa julkaisukategoriassa kuten piirustuskirjoissa, -vihoissa ja muissa vastaavissa teoksissa.
Sanoma- ja aikakauslehdet
Sanoma- ja aikakauslehden alennetun verokannan edellytyksenä ei olisi enää se, että lehden tulee ilmestyä vähintään kuukauden ajaksi. Ratkaisevaa olisi, että kysymyksessä on aikakautinen painettu julkaisu tai verkkojulkaisu, joiden määritelmä tulisi sananvapauslain mukaisesta aikakautisen julkaisun määrittelystä. Arvonlisäverolaissa ei ole aikakautisen julkaisun määritelmää. Määritelmää on kuitenkin oikeuskäytännössä sovellettu esimerkiksi tilattujen lehtien ja yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien määrittelyssä. Esitämme pohdittavaksi, tulisiko arvonlisäverolaissakin viitata perusteluiden sijasta suoraan sananvapauslain määritelmään.
Kirjat
Fyysinen alusta
Hallituksen esityksessä todetaan: ”Alennetun verokannan soveltamisala kattaisi jatkossa myös sähköiset kirjat. Sähköisillä kirjoilla tarkoitettaisiin muita fyysisillä alustoilla (kuten CD- tai CD-ROM-levyillä, muistitikuilla tai muilla vastaavilla alustoilla) olevia kirjoja kuin painettuja kirjoja sekä sähköisesti (kuten sähköisen tietoverkon välityksellä) luovutettavia kirjoja. Sähköinen kirja voisi sisältää myös ääntä tai liikkuvaa kuvaa taikka näiden yhdistelmiä kokonaisuutta täydentävinä osioina.” Selkeyden vuoksi olisi hyvä todeta lisäksi, että vaikka kyseiset fyysiset julkaisut määritellään sähköiseksi julkaisuksi, niiden luovutukset ovat tavaran eikä palvelun luovutuksia. Asialla on merkitystä erityisesti kansainvälisissä liiketoimissa.
Äänikirja
Esityksen mukaan sähköisenä kirjana pidettäisiin myös äänikirjaa. Esityksen mukaan äänikirjan osalta edellytyksenä kuitenkin olisi, että äänikirjasta on olemassa kuluttajille saman lukusisällön tarjoava painettu tai luettavassa muodossa oleva sähköinen kirja. Äänikirja ei sisällä pääasiallisesti musiikkia eikä videoita. Useat äänikirjat valmistetaan vasta sen jälkeen, kun painettu tai luettavassa muodossa olevan sähköinen kirja on ensin ilmestynyt. Kehitys voi jatkossa tapahtua myös toisin päin. Vaatimus ei siten ole perusteltavissa. Vaatimus ei ole perusteltavissa myöskään pelkästään näkövammaiselle suunnattujen äänikirjojen osalta (ks. https://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/julkaisu/airut/airut-13-2014/aanikirja-syntyi-talkoilla). Ainakin pelkästään näkövammaisille suunnattujen äänikirjojen verokannan tulisi olla alennettu, vaikka se ei painettuna ilmestyisikään.
Maksulliset palvelut
Esityksen mukaan alennetun verokannan soveltamisala kattaisi myös maksulliset palvelut, joilla annetaan oikeus lukea tai kuunnella sähköisiä kirjoja tilauskauden ajan. Sähköisten kirjojen luovutus on käsityksemme mukaan palvelua, joten täsmennys on sinällään paikallaan perusteluissa. Olisiko se selkeyden vuoksi syytä sisällyttää myös lakitekstiin.
Olisi äärimmäisen tärkeää, että sähköisten julkaisujen määritelmää ei aiheetta kavenneta sen takia, että palvelut eivät ole näköispainoksia printatuista versioista. Suomen asema yhtenä johtavista opetusteknologian kehittäjistä edellyttää, että sähköisten julkaisujen määritelmä on laaja.
Helsingissä 16. päivänä tammikuuta 2019
SUOMEN TILINTARKASTAJAT RY
