Eettisten sääntöjen päivitys julkaistu

Kansainväliset eettiset säännöt tilintarkastusammattilaisille -verkkokirja on päivitetty. Uusi verkkokirja sisältää mm. toimeksiantotiimin määritelmään ja konsernin tilintarkastuksiin liittyviä muutoksia. Kirja sisältää myös myöhemmin voimaan tulevia muutoksia, jotka liittyvät listattujen yhteisöjen ja yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen määritelmiin ja teknologiaan.

Kansainväliset eettiset säännöt tilintarkastusammattilaisille 2023 -verkkokirja on päivitetty ST-verkkopalveluun jäsenten ja tuotteen tilaajien käyttöön.

Verrattuna edelliseen painokseen, kirjan voimassa olevaan tekstiin on tehty muutoksia toimeksiantotiimin määritelmään ja konsernin tilintarkastuksiin liittyen. Nämä muutokset sisältävät myös joitakin mukauttavia muutoksia sekä seurannaismuutoksia.
Muutokset ovat tulleet voimaan joulukuussa 2023.

Lisäksi kappaleen R540.20, joka koskee säädöksellä tai määräyksellä annettua lyhyempää jäähdyttelyaikaa, voimassaolo on päättymässä.

Voimassa olevien eettisten sääntöjen jälkeen esitetään seuraavat myöhemmin voimaan tulevat muutokset:

  • Muutokset listatun yhteisön ja yleisen edun kannalta merkittävän yhteisön määritelmiin.
  • Teknologiaan liittyvät muutokset.

Uudistettu kirja löytyy ST-verkkopalvelusta Kansainväliset tilintarkastusalan standardit -kirjan yhteydestä.

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

Uudet kirjanpito-ohjelmien opasvideot nyt Oma ST:ssä

Tilintarkastajan Perusosa -hyllyyn on lisätty neljän yleisesti käytetyn kirjanpito-ohjelman opasvideot, jotka auttavat tilintarkastajia tutustumaan ohjelmistojen keskeisiin toimintoihin. Videoilla ohjelmistotoimittajien asiantuntijat esittelevät muun muassa aineiston hakemista, raportointia, tositteiden tarkastelua ja käyttöoikeuksia tilintarkastajan näkökulmasta.

Tosiasiallisten edunsaajien tiedot saatavissa edunsaajarekisteristä

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on avannut edunsaajatietopalvelun, joka korvaa Virren kautta tapahtuvan edunsaajatietojen katselun. Edunsaajatietopalvelu otettiin tilintarkastajien käyttöön helmikuussa 2026, ja siitä tulee elokuun 2026 jälkeen ainoa PRH:n ylläpitämä kanava edunsaajatietojen hakemiseen.

Scroll to Top