Suomen Akatemia on julkaissut päivitetyn tilintarkastajan raporttipohjan tutkimushankkeiden tarkastuksiin

Suomen Akatemia toimii tieteellisen tutkimuksen rahoittajana, joissa keskeisimpiä rahoituksen saajia on yliopistot ja tutkimuslaitokset. Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa voi olla rahoitusehtoihin perustuva tarkastusvelvoite. Tilintarkastajan tulee käyttää Suomen Akatemian rahoittamien hankkeiden tarkastusten raportoinnissa Akatemian julkaisemaa tarkastusraporttipohjaa. Raporttipohja on päivitetty syksyllä 2024.

Suomen Akatemia on päivittänyt syksyllä 2024 tilintarkastajan tarkastusraporttipohjan, jota tilintarkastajan tulee käyttää Akatemian rahoittamien hankkeiden tarkastusten raportoinnissa. Akatemian rahoittamien hankkeiden tilintarkastusvelvoite on sidottu rahoitusmuotoon ja myönnettyyn rahoituksen määrään. Tarkastusvelvoite on todettu rahoituspäätöksen rahoitusehdoissa tai erityisehdossa.

Raporttipohjan päivityksessä pyrittiin selkiyttämään erityisesti tarkastushavaintojen raportointia. Raporttipohjaa on yhdenmukaistettu rahoitusehtojen mukaiseksi. Päivityksessä on huomioitu myös ISRS 4400 standardin uudistumisen vaikutukset.

Suomen Akatemia rahoittaa tieteellistä tutkimusta. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla. Vuonna 2024 Akatemia rahoitti tutkimusta lähes 543 miljoonalla eurolla.

Päivitetty raporttipohja ja ohjeistusta rahoituksen saajille löytyy Akatemian verkkosivuilta.

RRF-rahoituksen hankkeiden erillinen tilintarkastuksen ohje ja raporttipohja löytyvät Akatemian verkkosivuilta: EU:n elpymisvälinerahoitus.

Lisää samasta aiheesta

Uudet kirjanpito-ohjelmien opasvideot nyt Oma ST:ssä

Tilintarkastajan Perusosa -hyllyyn on lisätty neljän yleisesti käytetyn kirjanpito-ohjelman opasvideot, jotka auttavat tilintarkastajia tutustumaan ohjelmistojen keskeisiin toimintoihin. Videoilla ohjelmistotoimittajien asiantuntijat esittelevät muun muassa aineiston hakemista, raportointia, tositteiden tarkastelua ja käyttöoikeuksia tilintarkastajan näkökulmasta.

Hallitus esittää laajoja muutoksia osakeyhtiö- ja osuuskuntalainsäädäntöön

Hallitus esittää merkittäviä muutoksia osakeyhtiö- ja osuuskuntalainsäädäntöön. Ehdotukset keventäisivät yritysten hallinnollista taakkaa, sujuvoittaisivat yhtiöoikeudellisia menettelyjä ja vaikuttaisivat myös tilintarkastajien työhön muun muassa lausunto- ja todistusvaatimusten sekä vahingonkorvausvastuuta koskevan sääntelyn osalta.

Scroll to Top