Kandidaatintutkielma: Yhteiskuntavastuuraportointi ja sen ulkoinen varmentaminen

Opiskelija-apurahan saanut Emma Niitynperä tarkastelee kandidaatintutkielmassaan Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointia ja sen ulkoista varmentamista.

Tarkastelin kandidaatintutkielmassani Helsingin pörssissä listattujen yhtiöiden yhteiskuntavastuuraportointia ja sen ulkoista varmentamista. Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman tutkielmastani ja siinä tekemistäni havainnoista.

Kirjoittaja: Emma Niitynperä | Kuva: Emma Niitynperä

Tutkielman taustaa

Yhteiskuntavastuuraportointi ja sen ulkoinen varmentaminen ovat tällä hetkellä erittäin ajankohtaisia aiheita. Muun muassa kasvava huoli ilmastonmuutoksesta on saanut ihmiset kiinnittämään entistä enemmän huomiota yritysten toimintaan. Tämän seurauksena yrityksiin kohdistuu enemmän ulkoista painetta toimia vastuullisesti. Yhteiskuntavastuuraportoinnin avulla yritys voi kertoa, miten se on suoriutunut omista yhteiskuntavastuutavoitteistaan.

Yhteiskuntavastuuraportointiin liittyy hyvin vähän pakottavaa lainsäädäntöä. Siihen ei ole myöskään kehittynyt yhtenäisiä raportointitapoja, joten ulkoinen varmentaminen on hyvä keino osoittaa raportoinnin laatu ja luotettavuus. Ulkoinen varmentaminen on vähitellen lisääntynyt Suomessa ja sama kehitys todennäköisesti jatkuu. Tämän vuoksi oli mielestäni ajankohtaista tutkia yhteiskuntavastuuraportointia ja sen ulkoisen varmentamisen nykytilaa. 

Tutkimuksessani oli mukana 124 Helsingin pörssissä vuonna 2019 listattua yhtiötä. Näistä 112 eli noin 90 % raportoi jollain tavalla yhteiskuntavastuustaan. Ulkoisen varmennuksen raportteja löytyi 26. Hyvin suuri osa Helsingin pörssissä listatuista yhtiöistä raportoi siis yhteiskuntavastuustaan. Sen sijaan raporttien ulkoinen varmentaminen on Suomessa ainakin vielä toistaiseksi melko vähäistä.

Ulkoinen varmentaminen

Ulkoinen varmentaminen on prosessi, jossa muun muassa todennetaan yhteiskuntavastuuraportoinnin tiedot. Siinä käydään myös läpi yhteiskuntavastuuseen liittyvien johtamisjärjestelmien ja hallintokäytäntöjen toimivuus. Ulkoisen varmennuksen voi suorittaa siihen pätevä henkilö.

Muun muassa suuret tilintarkastusyhtiöt suorittavat yhteiskuntavastuuraporttien ulkoisia varmennuksia. Lisäksi on syntynyt palveluntarjoajia, jotka ovat erikoistuneet yhteiskuntavastuuraportointiin ja siihen liittyviin varmennuspalveluihin. Raportoivan yrityksen toimialasta riippuen varmennuksen tarjoaja voi olla myös esimerkiksi insinööritoimisto.

Ulkoisen varmennuksen tarjoajat

Tutkielmassani halusin muun muassa selvittää, miten ulkoisen varmennuksen tarjoajien markkinatilanne on muuttunut Suomessa vuoteen 2011 verrattuna. Vuonna 2011 suurin osa ulkoisista varmennuksista oli suurten tilintarkastusyhteisöjen suorittamia. Näiden joukosta kaksi yhtiötä vaikuttivat hallitsevan markkinoita.

Terveen kilpailun ja varmennuspalveluiden kehittymisen kannalta olisi tärkeää, että alalla olisi mahdollisimman paljon toimijoita. Lisäksi olisi hyvä, että varmennukset jakautuisivat mahdollisimman tasaisesti eri toimijoiden kesken.  Tutkimani otoksen perusteella vaikuttaa siltä, että tässä suhteessa on menty oikeaan suuntaan.

Enemmistö ulkoisista varmennuksista on kyllä edelleen tilintarkastusyhteisöjen suorittamia. Markkinatilanne on kuitenkin tasoittunut jonkin verran. Markkinajohtajan osuus ulkoisista varmennuksista on pienentynyt ja muiden toimijoiden osalta tarkastukset jakautuvat tasaisemmin.

Toivottavaa olisi, että markkinatilanne pysyisi jatkossakin tasaisena ja ulkoisten varmennusten määrä Suomessa lisääntyisi. Tällöin yhteiskuntavastuuraportoinnin luotettavuus lisääntyisi ja vertailtavuus paranisi.

Lue lisää tutkielmasta.

Emma Niitynperälle myönnettiin opiskelija-apuraha kandidaatintutkielmastaan vuonna 2021. Emma opiskelee Turun yliopistossa.

Jaamme vuosittain apurahoja tilintarkastusalan opiskelijoille

Suomen Tilintarkastajat ry tukee tilintarkastusalan koulutusta ja tutkimusta myöntämällä apurahoja korkeakouluopiskelijoille. Apurahan hakija voi olla pro gradu -tutkielman tai opinnäytetyön tekijä, vastavalmistunut tai jatko-opiskelija. 

Apuraha on luonteeltaan kannustinapuraha, joka voidaan myöntää koulutukseen tai tutkimustoimintaan. Apurahat jaetaan hakemusten perusteella. Seuraava apurahahaku käynnistyy keväällä 2022.

Lue lisää opiskelija-apurahasta täältä.

Lisää samasta aiheesta

Opinnäytetyö: Osakeyhtiöiden hallinnon tarkastus

Opinnäytetyössäni tutkin, mitä osakeyhtiöiden hallinnon tarkastus on ja miten se toteutetaan. Suurin osa Suomessa tarkastettavista yhtiöistä on osakeyhtiöitä. Hallinnon tarkastuksessa tilintarkastajaa kiinnostaa, onko yhtiön johto toiminut tehtävässään lainmukaisesti.

Lue lisää

Pro Gradu: Challenges of Double Materiality Concept: Corporate Sustainability Directive in Finnish Companies

Kaksinkertaisen olennaisuuden (double materiality) konsepti on nousemassa keskeiseksi yritysten kestävyysraportoinnissa uuden CSRD-lainsäädännön myötä. Tutkielmassani keskitytään kaksinkertaisen olennaisuuden implementointiin osana suomalaisyhtiöiden CSRD:n mukaisia kestävyysraportteja sekä uuden konseptin käyttöönottoon liittyviin haasteisiin raportoivissa yrityksissä ja kestävyysraporttien varmentamisessa. Tavoitteena on ymmärtää, miten yritykset valmistautuvat uusiin raportointivaatimuksiin ja mitä mahdollisia haasteita tämä tuo mukanaan.

Lue lisää

Pro gradu: Julkishallinnon tilintarkastuksen laadun kehittäminen tilintarkastusvalvonnan näkökulmasta

Julkishallinnon tilintarkastuksen laadun kehittäminen on tärkeää, koska laadukkaan tilintarkastuksen avulla voidaan varmistaa julkisten varojen tehokas ja vastuullinen käyttö, mikä lisää kansalaisten luottamusta hallintoon. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin, millaisiin tilintarkastuksen osa-alueisiin PRH:n tilintarkastusvalvonta on kiinnittänyt huomiota laaduntarkastuksissaan ja miten julkishallinnon tilintarkastuksen laatua voisi kehittää laadunvalvojan näkökulmasta.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top