Kestävyysraportoinnin varmennukselle korkeat laatuvaatimukset

Kestävyysraportointia ja niiden varmennuksia toteutetaan parhaillaan ensimmäistä kertaa. Sekä raportoijat että varmentajat kohtaavat uusia haasteita, sillä käytäntöjä ei ole vielä ehtinyt muodostua. Myös varmentajien tavoitteena on luoda sujuvia ja tehokkaita käytäntöjä uudessa toimintaympäristössä.

Kirjoittaja: Tuula Minkkinen

Kestävyysraportoinnin aiheuttama työmäärä yrityksissä on kiistatta suuri. Kestävyysraportoinnin keskeisin tarkoitus on edistää kestävää liiketoimintaa. Tätä tavoitellaan lakisääteisen kestävyysraportoinnin avulla, joka on nostettu merkitykseltään taloudellisen raportoinnin tasolle. Kestävyysraportoinnin toivotaan muuttavan raportoinnin vertailukelpoiseksi, yhdenmukaiseksi ja luotettavaksi. Se vaikuttaa myös päätöksenteossa pääomamarkkinoilla.

Raportoitavalla tiedolla on laatuvaatimuksia

Kaikki nämä seikat tulevat väistämättä muuttamaan yritysten raportointikäytäntöjä ja -prosesseja. Lainsäädäntö asettaa korkeat laatuvaatimukset raportoitavalle tiedolle, ja sen tulee olla myös jäljitettävää. Kestävyysraportoinnissa, kuten myös taloudellisessa raportoinnissa, yrityksen oma dokumentaatio on keskeisessä roolissa. Erityisesti alkuvaiheessa dokumentaation merkitys korostuu, sillä käytännöt eivät ole vielä vakiintuneita.

Varmentajan tehtävät ovat lakisääteisiä

Nämä asiat ovat tärkeitä myös varmennuksen näkökulmasta. Koska varmentajan tehtävät ja lausunnot ovat kestävyysraportoinnin osalta lakisääteisiä, ne asettavat myös varmennukselle korkeat laatuvaatimukset. Varmentajat ovat vastuussa siitä, mitä he varmennuskertomuksellaan tulevat lausumaan.

Laissa on myös säädetty tilintarkastajien osaamiselle erityisvaatimuksia. Tilintarkastuslain mukaan kestävyysraportteja voivat varmentaa vain siihen erikseen pätevöityneet tilintarkastajat, jotka ovat suorittaneet kestävyysraportointitarkastajan (KRT) pätevöitymiseen vaadittavat opinnot. Kestävyysraportointitarkastajan on myös lain mukaan ylläpidettävä osaamistaan. Kestävyysraportointitarkastajia koskevat lisäksi tilintarkastuslain yleiset vaatimukset, esimerkiksi ammattieettiset periaatteet ja riippumattomuus.

On ennakoitu, että vakiomuodosta poikkeavat eli mukautetut varmentajien raportit tulevat olemaan kestävyysraportoinnissa yleisempiä kuin tilintarkastuksen osalta. Tähän on hyvä yritystenkin varautua, vaikka mukautuksiin ei tulekaan suhtautua liian vakavasti. Ne ovat osa luonnollista kehitystä.

Yhteisellä matkalla kohti kestävyyttä

Olemme yhteisellä oppimismatkalla. Varmentajienkin tavoitteena on luoda sujuvia ja tehokkaita käytäntöjä uudessa toimintaympäristössä. Me Suomen Tilintarkastajissa teemme osaltamme työtä sen eteen, että toimialan käytännöt myös kestävyysraportoinnin varmennuksessa kehittyvät yhtenäisiksi, laadukkaiksi ja toimiviksi, myös yritysten kannalta. Matka on vasta alkuvaiheessa ja kehitystyötä on vielä tehtävänä. Yhteistyössä on hyvä kehittää näitä käytäntöjä entistä paremmiksi.

Lue lisää:

Kansainvälinen kestävyysraportoinnin varmennusstandardi ISSA 5000 julkaistu

Kouluttaudu kestävyysraportointiin ST-Akatemiassa: ESG-ratkaisut

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

KRT-pätevyys on avain yritysten kestävyystiedon luotettavuuteen – siirtymäaika päättymässä

KRT-pätevyys korostaa tilintarkastajan roolia, kun yritykset tarvitsevat luotettavaa ja johdonmukaista kestävyystietoa niin rahoittajille, asiakkaille kuin toimitusketjuille. Samalla pätevyys vahvistaa tilintarkastajan roolia pk-yritysten sparraajana myös vapaaehtoisen vastuullisuusraportoinnin, kuten VSME-viitekehyksen, parissa. Siirtymäsäännöksen kevennetty polku on voimassa enää kaksi vuotta – nyt on oikea hetki varmistaa osaaminen.

Lue lisää

Moderni orjuus alihankintaketjussa – liiketoimintariski ja eettinen velvollisuus

Moderni orjuus on vähitellen juurtunut suomalaiseen yhteiskuntaan ja on kaikkien toimijoiden etu ja velvollisuus kitkeä sitä. Työperäistä hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa on paljastunut lähes kaikilta toimialoilta, ja riskiä kasvattavat erityisesti monimutkaiset sekä pitkät alihankintaketjut. Käsittelemme tässä artikkelissa merkittävimpiä modernin orjuuden riskejä alihankintaketjussa sekä keinoja niiden vähentämiseksi.

Lue lisää

Tunnista pakkotyön varoitusmerkit

Tässä modernia orjuutta Suomessa käsittelevän artikkelisarjan toisessa osassa kerrotaan, miten tilintarkastaja voi arvioida ja tunnistaa moderniin orjuuteen liittyviä varoitusmerkkejä asiakasyrityksessä. Tunnistaminen voi olla hankalaa, koska laitonta toimintaa yleensä peitellään. Modernin orjuuden lisääntyessä kasvaa todennäköisyys, että tilintarkastaja kohtaa asiakkaallaan pakkotyötä.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top