Yritysten kestävyys- ja vastuullisuusraportoinnin kenttä on selkeytynyt EU:n Omnibus -muutosten myötä. Osa yrityksistä kuuluu kestävyysraportointia koskevan lakisääteisen velvoitteen piiriin, kun taas muut yritykset voivat raportoida vastuullisuudestaan vapaaehtoisesti.
Samalla on hyvä erottaa toisistaan kaksi usein rinnakkain käytettyä termiä: kestävyysraportti ja vastuullisuusraportti.
Kestävyysraportista puhutaan, kun kyseessä on kirjanpitolain 7 luvun tarkoittama lakisääteinen raportti yrityksen kestävyystiedoista. Kestävyysraportointivelvollisuuden piiriin kuuluvat yritykset, jotka täyttävät kestävyysraportointidirektiivin kirjanpitolain soveltamisalassa asetetut raja-arvot. Yritys voi myös niin halutessaan hallituksen päätöksellä sitoutua lakisääteiseen kestävyysraportointiin, jolloin siihen pätevät samat velvoitteet kuin soveltamisalan piiriin kuuluviin yrityksiin. Raportti laaditaan ESRS-standardien mukaisesti, ja siinä esitetyt kestävyystiedot tulee myös varmentaa rajoitetulla varmuudella. Varmennuksen suorittaa tilintarkastaja, jolla on kestävyysraportointitarkastajan (KRT) erityispätevyys.
Vastuullisuusraportti taas on vapaaehtoinen raportti. Yritys voi laatia vastuullisuusraportin esimerkiksi vastatakseen sidosryhmiensä, kuten asiakkaiden, sijoittajien ja rahoittajien tietotarpeisiin. Vapaaehtoisen vastuullisuusraportin sisältöä tai rakennetta ei ole määritelty lainsäädännössä, eikä raporttiin liity lakisääteistä varmennusvelvollisuutta. Vapaaehtoisen raportoinnin raportointikriteeristönä voidaan käyttää esimerkiksi EU:n virallista vapaaehtoista raportointistandardia, Voluntary Standard (VS) -viitekehystä, joka perustuu ESRS-standardeihin, mutta on pk-yrityksille tarkoitettu kevyempi kokonaisuus.
Kaiken kaikkiaan raportointi, oli se sitten vapaaehtoista tai lakisääteistä, auttaa yritystä tunnistamaan kestävyyteen liittyviä vaikutuksia, riskejä ja mahdollisuuksia sekä hyödyntämään niitä liiketoiminnan ja kilpailukyvyn kehittämisessä.
