Haluatko rikastua tai muuttaa maailmaa?

Pienelläkin pääomalla pääsee alkuun ja sijoittamalla voi edistää myös vastuullista yritystoimintaa.

Pienelläkin pääomalla pääsee sijoittamisen alkuun ja pitkä sijoitusaika maksimoi tuottoja. Siksi sijoittamiseen kannattaa perehtyä jo nuorena.

Kirjoittaja: Sari Lounasmeri | Kuva: Atte Kajova

Tiesitkö, että sijoittamisen voi aloittaa pienilläkin summilla? Teknologian kehityksen ansiosta sijoituspalveluita tarjotaan yhä edullisemmin. Pörssiosakkeita voi ostaa vaikka yhden kerrallaan. Edullisimmillaan pienille ostoille tarjotaan yhden prosentin kaupankäyntipalkkiota. Jos ostat kymmenellä eurolla osakkeen, maksat palkkiota kymmenen senttiä. Lisäksi pankki saattaa veloittaa osakkeiden säilyttämisestä kuukausipalkkion.

Mainokset houkuttavat ostamaan uusia tavaroita ja kuluttamaan enemmän. Ympäristön kannalta olisi parempi käyttää tavaroita pidempään, kierrättää ja harkita uusia ostoksia tarkasti. Säästäväisyys on järkevää myös vaurastumisen näkökulmasta.

”Aikaisemmin halusin aina heti uusimman puhelimen, mutta sitten ymmärsin, että jos haluan miljonääriksi, pitää säästää”, kertoi Pörssisäätiön koulutuksessa aloittanut lukiolainen. Pörssisäätiö kouluttaa 16‒18-vuotiaita nuoria Pörssilähettiläiksi. Nämä vapaaehtoiset nuoret kiertävät yläkouluissa kertomassa oman talouden hallinnasta, säästämisestä ja sijoittamisesta.

Sijoittamiseen kannattaa perehtyä jo nuorena, koska pitkä sijoitusaika kerryttää tuottoja. Jos pystyy säästämään 100 euroa kuussa 20 vuoden ajan, kertyy pankkitilille 24 000 euroa. Jos säästöt sijoittaisi osakemarkkinoille seitsemän prosentin vuosittaisella korolla, kertyisi 20 vuodessa yli 50 000 euroa. Verojen jälkeenkin tästä jäisi käteen noin 43 000 euroa.

Kannattaa siis säästää ja pyrkiä sijoittamaan säästöt tuottaviin kohteisiin. Keskeistä on se, kuinka paljon kuukausittain pystyy säästämään, kuinka pitkäksi ajaksi säästöt sijoitetaan ja mikä tuottoprosentti on. Juuri korkea tuottoprosentti on se, mikä houkuttaa sijoittamaan osakemarkkinoille. Viimeisen sadan vuoden aikana osakemarkkinat – eli pörssiyritysten omistaminen – on tuottanut omaisuuseristä parhaiten, paremmin kuin esimerkiksi talojen, metsän tai kullan omistaminen.

Pörssiyhtiöihin perehtymisessä kannattaa hyödyntää omaa osaamistaan ja kiinnostuksenkohteitaan. Sijoituskohdetta valittaessa voi katsoa esimerkiksi jakaako yritys omistajille osinkoa, minkälaista tuottoa yritys tekee tai onko yritys kovin velkaantunut.

Yhä useampi tarkastelee myös yrityksen vastuullisuutta, kuten sitä, miten yritys kohtelee luontoa ja työntekijöitä. Sijoittajat päättävät käytännössä, mitkä yritykset saavat rahoitusta.

Yrityksen osakkeenomistajat ovat myös tärkeitä päätöksentekijöitä. Sijoittajana ja osakkeenomistajana voit olla mukana edistämässä vastuullista yritystoimintaa. Siten yksilöiden fiksu rahankäyttö ja omistajuus on tärkeää sekä henkilökohtaisen tulevaisuuden että koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Sari Lounasmeri toimii Pörssisäätiön toimitusjohtajana.

Artikkeli on julkaistu alun perin Profiitti – Talous & tilintarkastus -lehdessä 3/2019.

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

Pro gradu: Ammattiin sitoutumisen ja minäpystyvyyden yhteys tilintarkastusalalla

Työelämän muutokset, kasvava vaihtuvuus ja alan vaativuus haastavat sekä työnantajia että työntekijöitä. Samaan aikaan tilintarkastajien tarve kasvaa, mutta yhä useampi pohtii alanvaihtoa tai työpaikan vaihtamista. Mikä saa uuden asiantuntijan pysymään tilintarkastusalalla? Pro gradu -tutkielmassani selvitettiin, mitkä tekijät vaikuttavat uransa alkuvaiheessa olevien tilintarkastajien ammatilliseen sitoutumiseen, ja minäpystyvyyteen – eli uskoon omiin kykyihin. Tulokset tarjoavat arvokasta tietoa sekä työyhteisöille että alan kehittäjille siitä, miten uusia osaajia voidaan tukea ja sitouttaa paremmin.

Lue lisää

Opinnäytetyö: Tekoäly tilintarkastuksessa

Opinnäytetyössäni tutkin, miten tekoäly muuttaa tilintarkastusta ja millä edellytyksillä siitä saadaan luotettava työväline. Tekoäly tehostaa prosesseja ja parantaa laatua, mutta sen käyttö edellyttää tilintarkastajalta syvällistä ymmärrystä riskeistä ja rajoituksista. Lopulta luotettavuuden varmistaa ihminen; tekoäly on työkalu, joka ei korvaa ihmistä.

Lue lisää

Pro gradu: Miten varmuuden taso määräytyy kestävyysraportoinnin tarkastuksessa?

Kestävyysraportointidirektiivi lähestyy varmuuden tasoa asteittain: ensin rajoitetulla ja mahdollisesti myöhemmin kohtuullisella varmuudella. Vaikka rajoitettu ja kohtuullinen varmuus ovat saavuttaneet yleisesti hyväksytyn aseman, ei ole kiistatonta tapaa, miten varmuustasot saavutetaan. Tutkielmassani selvitetään, miten nämä varmuustasot määräytyvät kestävyysraportoinnin varmennustoimeksiannossa.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top