Opinnäytetyö: Näkemyksiä tilintarkastusrajakeskusteluun

Alina Mustapirtti selvitti opinnäytetyössään tilintarkastajien, tilitoimistojen sekä verottajan arvioita tilintarkastusrajojen nostamisen vaikutuksista.

Suomen Tilintarkastajat ry:n tavoitteena on edistää tilintarkastusalan tunnettuutta ja näkyvyyttä. Tilintarkastusalan tulevaisuuden kannalta keskeisiä ovat alan opiskelijat sekä koulutus yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Kannustuksena opintoihin Suomen Tilintarkastajat ry myöntää Edwin Sederholmin rahastosta apurahoja ajankohtaisiin tilintarkastusalan opinnäytteisiin.

Tarjoamme apurahan saajille myös mahdollisuuden blogikirjoitukseen ja sen julkaisemiseen Suomen Tilintarkastajat ry:n verkkosivuilla. Tradenomi Alina Mustapirtille myönnettiin apuraha opinnäytetyöstään, jossa hän käsitteli tilintarkastusvelvollisuuden laajuutta.  

Teksti: Alina Mustapirtti, Tradenomi, Tilintarkastusassistentti, SYS Audit Oy

Vuonna 2018 pienimpien yritysten tilintarkastusvelvollisuus herätti paljon keskustelua. Tuolloin pohdittiin, pitäisikö tilintarkastuspakosta luopua vai tulisiko tarkastusta keventää? Sittemmin tilintarkastusrajojen nostamisesta luovuttiin ja siirryttiin keskustelemaan erityisesti tilintarkastuksen keventämisestä.

Alina kertoo opinnäytetyöstään:

Opinnäytetyön tavoitteet ja menetelmät

Opinnäytetyössäni selvitin tilintarkastajien, tilitoimistojen sekä verottajan arvioita tilintarkastusrajojen nostamisen vaikutuksista. Keskityn tässä kirjoituksessani tilitoimistojen ja verottajan näkemyksiin.

Haastattelin seitsemää henkilöä marraskuussa 2018. Lisäksi käytin tutkimusaineistona lausuntopalautteita sekä aiheesta kirjoitettuja artikkeleita. Lausuntopalautteet on annettu elokuussa 2018 hallituksen esitykseksi laaditusta luonnoksesta, jossa ehdotettiin tilintarkastusrajojen nostamista mikroyritysrajoihin.

Miten tilintarkastusrajojen nosto olisi voinut vaikuttaa?

Tutkimustuloksista ilmeni, että tilintarkastusrajojen korottaminen olisi johtanut siihen, että monet tilintarkastuspakosta vapautuvat yritykset luopuisivat tilintarkastuksesta. Tämän vuoksi muutoksen seuraukset olisivat olleet merkittäviä.

Keskeiset vaikutukset tilintarkastusrajojen poistuessa mikroyrityksiltä:

  • Keventää yritysten hallinnollista taakkaa ja lisää valinnanvapautta
  • Etenkään yhden miehen yritykset eivät valitse tilintarkastajaa
  • Tilinpäätöksen laatu ja luotettavuus heikkenee
  • Virheet verotuksessa ja kirjanpidossa lisääntyvät
  • Väärinkäytösten riski kasvaa

Tilitoimistot näkivät muutoksessa enemmän positiivisia vaikutuksia kuin tilintarkastajat ja verottajat. Tilitoimistojen edustajat uskoivat, että monet mikroyritykset kokevat tilintarkastuksen kustannukset suurempina kuin siitä saatavan hyödyn. Tilintarkastus on tilitoimistojen mielestä hallinnollinen taakka etenkin yksinyrittäjille tai yrittäjille, jotka työskentelevät vain perheen kesken. Tästä syystä tilitoimistojen mukaan rajojen nosto olisi keventänyt yritysten hallinnollista taakkaa sekä lisännyt niiden vapautta valita tilintarkastus vain tarpeen vaatiessa.

Verottajan mielestä tilintarkastetut tilinpäätökset ovat laadukkaampia kuin tilintarkastamattomat. Tilintarkastuksien vähentyessä tilinpäätöksen laatu heikkenisi ja kontrollia olisi vähemmän. Tutkimuksen mukaan kontrollin vähentyessä läpimenevien virheiden todennäköisyys kasvaisi. Tällöin tilinpäätökseen voisi jäädä olennaisia virheitä, jotka vaikuttavat niiden luotettavuuteen. Tilintarkastusrajojen korottaminen olisi tutkimuksen mukaan lisännyt väärinkäytöksien riskiä, mutta toisaalta muutoksella ei uskottu olevan vaikutusta kovempaan talousrikollisuuteen. Tämä johtuu siitä, että epärehelliset toimijat pystyvät välttämään tilintarkastuksen tälläkin hetkellä.

Lue myös:

Lisää samasta aiheesta

Artikkeliväitöskirja: White-Collar Crime and Auditing

Väitöskirjassa tutkitaan, miten tilintarkastus vaikuttaa taloudellisen rikollisuuden ilmenemiseen ja vaikutuksiin Suomessa. Tutkimustulosten perusteella tilintarkastuksella on tiettyjä rikosvahinkoja rajaavia vaikutuksia, mutta jotkut rikoksentekijät osaavat myös hyödyntää tilintarkastuskertomuksen käyttäjien perusteettomia odotuksia rikosten mahdollistamisessa.

Lue lisää

Pro gradu: Case Jippii Oyj – Vaikutukset tilintarkastajien ammatilliseen kiinnostukseen toimia tilintarkastajina

Tilintarkastajien rooli taloudellisen raportoinnin varmentamisessa on keskeinen, ja heidän ammattikuntansa on rakentunut luottamuksen varaan. Kun skandaalit ja talousrikostapaukset tulevat esiin, ne voivat heikentää tätä luottamusta ja aiheuttaa myös tilintarkastajissa henkilökohtaista pelkoa ja stressiä. Toisaalta tilintarkastajan vastuu voi lisätä ammatin houkuttelevuutta.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top