KHO:n mukaan tilintarkastajalla on oikeus hakea oikaisua Tilintarkastusvalvonnan laaduntarkastusta koskevaan päätökseen

Korkein hallinto-oikeus otti vuosikirjaratkaisussaan kantaa tilintarkastajan valitusoikeuteen Tilintarkastusvalvonnan laaduntarkastusta koskevaan päätökseen.

Korkein hallinto-oikeus otti vuosikirjaratkaisussaan (KHO:2021:80) kantaa tilintarkastajan valitusoikeuteen Tilintarkastusvalvonnan laaduntarkastusta koskevaan päätökseen.

Kirjoittaja: Jarkko Raitio | Kuva: Aki Rask

Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastuslautakunta oli hylännyt tilintarkastaja A:n oikaisuvaatimuksen Patentti- ja rekisterihallituksen Tilintarkastusvalvonnan päätöksestä, jolla A:n laaduntarkastuksen tulokseksi oli vahvistettu ”hylätty”. Hallinto-oikeus oli kumonnut ja poistanut tilintarkastuslautakunnan päätöksen, poistanut Tilintarkastusvalvonnan päätökseen liitetyn oikaisuvaatimusosoituksen ja jättänyt A:n valituksen tutkimatta. Hallinto-oikeus oli päätöksessään mainitsemillaan perusteilla katsonut, ettei Tilintarkastusvalvonnan päätös ollut muutoksenhakukelpoinen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että hylätty tulos valvontaviranomaisen suorittamassa laaduntarkastuksessa oli tilintarkastajan keskeistä ammatillista suoriutumista koskeva arvio ja kannanotto. Tilintarkastajaan kohdistettu valvontapäätös siihen sisältyvine velvoitteineen vaikutti välittömästi hänen oikeuteensa, velvollisuuteensa tai etuunsa. Tämän vuoksi Tilintarkastusvalvonnan laaduntarkastusta koskevaan päätökseen tyytymätön tilintarkastaja sai vaatia siihen oikaisua tilintarkastuslautakunnalta. Koska hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää A:n valitusta tutkimatta, hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

KHO:n ratkaisu on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.

Lisää samasta aiheesta

Uusi edunsaajarekisteripalvelu käyttöön tilintarkastajille

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on avannut uuden edunsaajatietopalvelun, joka korvaa Virren kautta tapahtuvan edunsaajatietojen katselun. Edunsaajatietopalvelu otettiin tilintarkastajien käyttöön helmikuussa 2026, ja siitä tulee elokuun 2026 jälkeen ainoa PRH:n ylläpitämä kanava edunsaajatietojen hakemiseen.

Lue lisää

Jakeluvelvoitelain ilmoitusvelvollisuus uudistui

Liikennesähkön jakelijan on ilmoitettava Energiavirastolle latauspisteiden kautta liikenteeseen toimitetun sähkön määrä, jos jakelija on tehnyt jakeluvelvoitelain 6 a §:ssä tarkoitetun sopimuksen liikennesähkön toimittajan kanssa. Ilmoitusvelvollisuuteen liittyen on säädetty myös tehtäviä tilintarkastajalle. Vuoden 2025 tiedot tulee ilmoittaa maaliskuun 2026 aikana.

Lue lisää

Tilintarkastajan raporttimallit 2025 päivitetty

Tilintarkastajan raportointi -julkaisu on yksi tärkeimmistä tilintarkastajan työssään käyttämistä julkaisuista. Vuosittain päivitettävä julkaisu on nyt ilmestynyt Oma ST:ssä ja painettuna kirjana. Olemassa oleviin malleihin on tehty muutoksia muun muassa apporttia koskeviin raporttimalleihin ja kestävyysraportoinnin varmennusta koskeviin malleihin.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top