Tilintarkastajan ”kansalliset lausumat”

Yhtiökokous tai hallitus voivat pyytää tilintarkastajalta lausuntoja muun muassa tilinpäätöksen vahvistamisesta, voitonjakoehdotuksesta tai vastuuvapaudesta. Tilintarkastaja ei saa antaa niitä toimitusjohtajan tai isännöitsijän pyynnöstä eikä oma-aloitteisesti.

Kirjoittaja: Riitta Laine | Kuva: Vesa Sammalisto

Saamme aika-ajoin jäseniltämme yhteydenottoja liittyen ns. kansallisiin lausumiin tilintarkastuskertomuksessa. Tässä muutama seikka, jotka tilitarkastajien on hyvä muistaa!

Pyynnön on tultava yhtiökokoukselta tai hallitukselta

Tilintarkastuslain (1141/2015) mukaan tilintarkastuskertomukseen on sisällytettävä yhtiökokouksen tai muun yhteisön tai säätiön toimielimen edellyttämät muut tilintarkastukseen perustuvat lausumat (TTL 3:5,6 §).

Pyynnön tällaisista lausumista pitää tulla asiakkaan yhtiökokoukselta (tai vastaavalta toimielimeltä) tai hallitukselta. Toimitusjohtaja tai isännöitsijä eivät voi pyytää lausumia eikä tilintarkastaja voi myöskään antaa niitä oma-aloitteisesti.

Pyyntö on dokumentoitava esimerkiksi yhtiökokouksen pöytäkirjaan tilintarkastajan valinnan yhteyteen tai toimeksiantokirjeeseen eli asiasta sovitaan yleensä käytännössä ennen tilintarkastuksen aloittamista.

Lausumien on perustuttava tilintarkastukseen

Yhtiökokous voi edellyttää tilintarkastuskertomuksessa annettavaksi ainoastaan sellaisia lausumia, jotka perustuvat suoritettuun tilintarkastukseen, eivätkä siten muuta tilintarkastuksen kohdetta tai sisältöä. Näiden lausumien valmistelu ei myöskään saa aiheuttaa tilintarkastajalle merkittävää lisätyötä.

Lausumat annetaan kertomuksen lopussa

Edellä mainitut lausumat annetaan tilintarkastuskertomuksen loppupuolella omassa erillisessä osiossaan, joka otsikoidaan esimerkiksi ”Muut lausumat”. Esimerkki:

”Puollamme tilinpäätöksen vahvistamista. Hallituksen edistys taseen osoittamanvoiton käyttämisestä (sekä muun vapaan oman pääoman jakamisesta) on osakeyhtiölain mukainen. Puollamme vastuuvapauden myöntämistä hallituksen jäsenille (sekä toimitusjohtajalle) tarkastamaltamme tilikaudelta.”

Lausumat poistuivat tilintarkastuslaista vuonna 2007

Vuoden 1994 tilintarkastuslaissa oli omat säännöksensä liittyen tilinpäätöksen vahvistamiseen, voitonjakoehdotukseen ja vastuuvapauteen. Ne poistuivat, kun tilintarkastuslaki vuonna 2007 uudistui.

Tilintarkastuslakia uudistettiin uudelleen vuonna 2016. Tällöin tilintarkastuskertomusta koskevan pykälän (TTL 5:3 §) muuttamisen yhteydessä lakiin lisättiin säännös (TTL 3:5,6 §), jonka mukaan tilintarkastuskertomukseen on sisällytettävä yhtiökokouksen tai muun yhteisön tai säätiön toimielimen edellyttämät muut tilintarkastukseen perustuvat lausumat.

Näistä asioista voidaan siis lausua pyynnöstä. Tällaiset asiat, jotka kuuluvat osakeyhtiölain mukaan yhtiökokouksessa päätettäviin asioihin, tulevat vuoden 2007 lain esitöiden (HE 194/2006) mukaan riittävällä tavalla katetuiksi tilintarkastuskertomukseen sisältyvillä muilla lausunnoilla ja tiedoilla, eikä asioiden käsittely yhtiökokouksessa tai esimerkiksi yhtiön johdon vastuun vuosittainen arviointi edellytä tilintarkastajan nimenomaista lausuntoa asiasta.

Mikäli tilintarkastajalla on huomauttamista tilinpäätöksen oikeellisuudesta tai riittävyydestä, voitonjakoehdotuksen asianmukaisuudesta tai vastuuvapauden myöntämiseen vaikuttavista asioista, se ilmenee tilintarkastuskertomuksen lausunnon mukautuksena tai hallinnon tarkastuksen perusteella annettavana huomautuksena.

Käsityksemme mukaan erillisten ”kansallisiksi lausumiksi” kutsuttujen lausumien antaminen tilintarkastuskertomuksissa onkin nykyään verrattain vähäistä.

Lähteet

Lue lisää tilintarkastuksen raportoimisesta täältä.