Tilintarkastajien raportointi STM:n valtionavustuksista muuttuu

Sosiaali- ja terveysministeriön antamista valtionavustuksista raportoidaan jatkossa ISRS 4400 -standardin mukaisesti. Ministeriö on laatinut tilintarkastajille ohjeet ja malliraportin.

Sosiaali- ja terveysministeriön antamista valtionavustuksista raportoidaan jatkossa ISRS 4400 -standardin mukaisesti. Ministeriö on laatinut tilintarkastajille ohjeet ja malliraportin.

Sosiaali- ja terveysministeriö myöntää valtionavustusta muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen, terveyden edistämiseen sekä muihin toimialansa hankkeisiin. Rahoitusta ja avustuksia voivat hakea muun muassa julkiset organisaatiot ja yleishyödylliset yhteisöt.

STM:n valtionavustuspäätöksissä ei aiempina vuosina ole edellytetty tilintarkastajan raportoinnilta minkään tietyn tilintarkastusalan standardin mukaisuutta. Nyt niille on laadittu liitännäispalvelustandardiin ISRS 4400 (uudistettu) ”Erikseen sovittuja toimenpiteitä koskevat toimeksiannot” perustuvat ohjeet ja malliraportti.

Jatkossa pääsääntöisesti kaikissa STM:n avustuspäätöksissä edellytetään, että avustuksen saajan hankkivan tilintarkastajalta ISRS 4400 -standardin mukaisen raportin (nk. AUP-raportti).

STM:n ohjeet tilintarkastajalle ja malliraportti löytyvät täältä.

Lue lisää:

Lisää samasta aiheesta

Uusi edunsaajarekisteripalvelu käyttöön tilintarkastajille

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on avannut uuden edunsaajatietopalvelun, joka korvaa Virren kautta tapahtuvan edunsaajatietojen katselun. Edunsaajatietopalvelu otettiin tilintarkastajien käyttöön helmikuussa 2026, ja siitä tulee elokuun 2026 jälkeen ainoa PRH:n ylläpitämä kanava edunsaajatietojen hakemiseen.

Lue lisää

Jakeluvelvoitelain ilmoitusvelvollisuus uudistui

Liikennesähkön jakelijan on ilmoitettava Energiavirastolle latauspisteiden kautta liikenteeseen toimitetun sähkön määrä, jos jakelija on tehnyt jakeluvelvoitelain 6 a §:ssä tarkoitetun sopimuksen liikennesähkön toimittajan kanssa. Ilmoitusvelvollisuuteen liittyen on säädetty myös tehtäviä tilintarkastajalle. Vuoden 2025 tiedot tulee ilmoittaa maaliskuun 2026 aikana.

Lue lisää

Tarkennuksia vakuutusyhtiölain muutoksiin

Suomen Tilintarkastajat ry on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon koskien vakuutusyhtiölain uudistusta (VN/3048/2025). Lausunnossa korostamme tarvetta selkeyttää tilintarkastajan roolia ja tehtäviä sekä tarkastuksen kohdetta vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskevan kertomuksen yhteydessä julkaistavan taseen tarkastamisessa.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top