KILA 2019/1991: Matkatoimistopalvelujen marginaalivero

Matkatoimistopalveluiden marginaaliverotuksessa sovellettava kirjanpidollinen menettely ja hyvän kirjanpitotavan muotoutuminen.

Lausunnossa on kyse matkatoimistopalveluiden marginaaliverotuksessa sovellettavasta kirjanpidollisesta menettelystä. Hakijan mukaan toimialalla sovelletaan kahdenlaista esittämistapaa, eikä tilinpäätöksissä anneta tarkentavia liitetietoja sovellettavasta marginaaliveron käsittelytavasta, mikä vaikeuttaa toimialan yritysten keskinäistä vertailtavuutta.

Lausunnossa KILA otti kantaa hyvän kirjanpitotavan muotoutumiseen. Yleisesti sovellettavat kirjanpitokäytänteet sekä toimialakohtaisesti muotoutuneet kirjanpitomenettelyt ovat yksi keskeinen perusta kirjanpitolaissa tarkoitetulle hyvälle kirjanpitotavalle. Jotta alakohtainen käytänne voidaan katsoa hyvän kirjanpitotavan mukaiseksi, sen on kuitenkin aina täytettävä voimassaolevien säännösten mukaiset velvoitteet.

KILAn mukaan hyvän kirjanpitotavan mukaisia menettelyjä matkatoimistopalveluiden marginaaliveron käsittelemisessä ovat ainakin:

  • Arvonlisäveron bruttokäsittely, jossa marginaaliveronalaisten myyntien arvonlisäverokantaa vastaava osuus vähennetään liikevaihdon oikaisueränä. Niin ikään marginaaliveronalaisten ostojen arvonlisäverokantaa vastaava osuus vähennetään ostojen oikaisueränä.
  • Arvonlisäverokanta kirjataan voittomarginaalin perusteella kuukausittain myynnin oikaisueräksi ja arvonlisäverovelaksi, tappiomarginaalista laskettua negatiivista veroa ei huomioida tilinpäätöksessä.

Tutustu tarkemmin >

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

Uusi edunsaajarekisteripalvelu käyttöön tilintarkastajille

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on avannut uuden edunsaajatietopalvelun, joka korvaa Virren kautta tapahtuvan edunsaajatietojen katselun. Edunsaajatietopalvelu otettiin tilintarkastajien käyttöön helmikuussa 2026, ja siitä tulee elokuun 2026 jälkeen ainoa PRH:n ylläpitämä kanava edunsaajatietojen hakemiseen.

Lue lisää

KILAn lausunto selkeyttää lähipiirilainoista esitettäviä tietoja toimintakertomuksessa

Kirjanpitolautakunta (KILA) on antanut lausunnon 2126/2026, jossa se täsmentää osakeyhtiölain 8:6 §:n mukaista raportointivelvollisuutta lähipiirilainoista, -vastuista ja -vastuusitoumuksista. Lausunto selkeyttää erityisesti sitä, miten raportointivelvoite eroaa pörssiyhtiöiden ja ei-pörssiyhtiöiden välillä sekä milloin konserniyhtiöiden väliset lainat ovat toimintakertomuksessa tai tilinpäätöksessä esitettäviä lähipiiritapahtumia.

Lue lisää

KILA antoi lausunnon tilinpäätöksen sähköisen allekirjoituksen merkintöihin liittyen

Suomen Tilintarkastajat ry:n kirjanpitotoimikunta on saanut Kirjanpitolautakunnalta (KILA) vastauksen (2125/2026) lausuntopyyntöönsä, joka koski tilinpäätösten sähköisten allekirjoitusjärjestelmien rooli- ja organisaatiotoimintojen käyttöä tilinpäätösten allekirjoitusprosessissa. Tilintarkastajat ovat viime vuosina todenneet, että roolien ja organisaation merkitsemiseen sähköisessä allekirjoituksessa liittyy epätietoisuutta eivätkä merkinnät välttämättä vastaa allekirjoittajan tosiasiallista roolia.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top