KILAlta oma-aloitteinen lausunto tase-erittelystä

Kirjanpitolautakunta (KILA) on julkaisut oma-aloitteisen lausunnon tase-erittelystä. Lausunto ohjaa tase-erittelyiden esittämistapaa, muotoa ja sisältövaatimuksia. KILAn mukaan hyvään kirjanpitotapaan kuuluva KPL 3:1.4 §:n mukainen kirjanpidon menettelyjen ja esittämistavan selkeys sekä KPL 2:6 §:n mukainen vaatimus yhteydestä muuhun kirjanpitoon koskee myös tase-erittelyitä.

Kirjanpitolautakunta katsoi kirjanpitokäytännössä ilmenevien eroavaisuuksien vuoksi tarpeelliseksi ohjata tase-erittelyiden laatimista ja esittämistapaa. KILA julkaisi oma-aloitteisen lausunnon tase-erittelystä 18.6.2024.

Tase-erittelyjen päivääminen ja allekirjoittaminen

Kirjanpitolaissa ole enää säännöksiä tase-erittelyn päiväämisestä ja allekirjoittamisesta, mikä on johtanut vaihteleviin käytäntöihin tilinpäätöksen laatijoilla. KILAn kanta on, että tase-erittelyt tulee päivätä ja todentaa laatijan toimesta. Tase-erittelyt päivätään niiden laatimispäivälle. Jos laadintaan osallistuu useampi henkilö, voi kukin laatija todentaa oman osuutensa tase-erittelystä. Tase-erittelyjen koostuessa useammasta asiakirjasta, jokainen päivätään ja todennetaan erikseen.

Tase-erittelyiden tietosisällöstä

Kirjanpitoasetus sallii tase-erittelyiden laatimisen kahdella vaihtoehtoisella tavalla: joko luetteloimalla taseen ryhmiin kuuluvat erät yksityiskohtaisesti tilinpäätöshetkellä tai luetteloimalla tilikaudella tapahtuneet lisäykset ja vähennykset tilikauden aikana edellisen tilinpäätöksen tilanteeseen nähden. KILA suosittelee selkeyden vaatimusten täyttämiseksi tase-erittelyiden laatimista luetteloimalla yksityiskohtaisesti ryhmiin kuuluvat erät. Lausunto sisältää useita eräkohtaisia suosituksia esittämistavasta.

Suomen Tilintarkastajien kirjanpitotoimikuntaan kuuluvia tilintarkastajia antoi lukuisia kommentteja lausuntoluonnokseen KILAlle. Osa kommenteista huomioitiin lopullisessa versiossa.

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

Digitaaliset merkinnät eivät ole automaattisesti osa tilintarkastusta

Pörssilistattujen kestävyysraportointiyritysten emoyhtiöiden tilinpäätöslukujen digitaaliset tunnisteet eivät ole osa lakisääteistä tilintarkastusta, eikä niiden varmentaminen ole pakollista. Sama lähtökohta koskee myös muita kestävyysraportointiyrityksiä niiden digitaalisten rekisteröintivelvoitteiden osalta. ESEF-taksonomian mukaan merkityt digitaaliset konsernitilinpäätökset puolestaan varmennetaan edelleen arvopaperimarkkinalain säännösten mukaan.

Uudet kirjanpito-ohjelmien opasvideot nyt Oma ST:ssä

Tilintarkastajan Perusosa -hyllyyn on lisätty neljän yleisesti käytetyn kirjanpito-ohjelman opasvideot, jotka auttavat tilintarkastajia tutustumaan ohjelmistojen keskeisiin toimintoihin. Videoilla ohjelmistotoimittajien asiantuntijat esittelevät muun muassa aineiston hakemista, raportointia, tositteiden tarkastelua ja käyttöoikeuksia tilintarkastajan näkökulmasta.

Hallitus esittää laajoja muutoksia osakeyhtiö- ja osuuskuntalainsäädäntöön

Hallitus esittää merkittäviä muutoksia osakeyhtiö- ja osuuskuntalainsäädäntöön. Ehdotukset keventäisivät yritysten hallinnollista taakkaa, sujuvoittaisivat yhtiöoikeudellisia menettelyjä ja vaikuttaisivat myös tilintarkastajien työhön muun muassa lausunto- ja todistusvaatimusten sekä vahingonkorvausvastuuta koskevan sääntelyn osalta.

Scroll to Top