Suomen parhaat vastuullisuusraportoijat on palkittu. Kilpailun kärkijoukko oli ansioitunutta ja kilpailu oli tasainen. Kokonaiskilpailun voittajaksi selvisi Stora Enso, Soya palkittiin parhaana pk-yrityksenä.
Suomen parhaat vastuullisuusraportit 2020 palkittiin 16. marraskuuta. Vastuullisuusraportointikilpailuun osallistui tänä vuonna ilahduttava määrä yrityksiä ja kilpailu kärkijoukossa oli erittäin tasainen.
Tuomaristo valitsi parhaat pisteet saaneista raporteista kokonaiskilpailun voittajan. Lisäksi palkittiin parhaat ilmastonmuutos-, biodiversiteetti- ja ihmisoikeudet -sarjoissa sekä uutena kategoriana vuoden PK-yritys. Tuomaristo kannustaa entistä useampia pk-yrityksiä rohkeasti osallistumaan kilpailuun ensi vuonna. Tuomaristo kiinnitti arvioissaan huomiota muun muassa siihen, onko raportti hallituksen hyväksymä ja näki arvoa siinä, että raportti on ulkopuolisen tahon varmentama.
”Raportoinnin kehittyessä ja siirtyessä kohti säännellympää kestävyysraportoinnin kehystä on ilo huomata, että suomalaisissa suurissa yrityksissä on kansanvälisestikin vertailtuna korkealuokkaista raportointia. – – Myös johdon palkitsemiseen vastuullisuuskriteereillä tulee olemaan entistä suurempi tarve, kun strategiaa ja yhtiöiden sisäistä ohjausta kehitetään vastaamaan mm. ilmastonmuutoksen haasteeseen”, kertoo järjestäjäryhmän puheenjohtaja Jani Alenius.
Kokonaiskilpailun parhaana palkittiin Stora Enso Oyj raportillaan Sustainability 2020. Tuomariston mukaan Stora Enson raportti on laaja, kattava ja selkeästi jäsennelty. Sen sisältö on hyvin kirjoitettu ja asiat linkittyvät vahvasti yrityksen ydinliiketoimintaan. Se palkittiin myös sidosryhmän suosikkina. Sidosryhmän edustajan, Ilmastorahasto Oy:n toimitusjohtajan Paula Laineen mukaan Stora Enson vastuullisuusraportti antaa rahoittajan näkökulmasta kattavaa tietoa ydinliiketoiminnan vaikutuksista ilmastonmuutokseen ja kiertotalouteen.
Ilmastonmuutos-sarjan voitti Neste Oyj. Tuomariston mukaan Neste on tehnyt pitkäjänteistä työtä vastuullisuuteen liittyen ja se näkyy myös kattavassa raportoinnissa, jossa tunnistetaan hyvin riskit ja riippuvuudet. Neste seuraa raportoinnissaan Task Force on Climate-related Financial Disclosure (TCFD) -viitekehystä, jossa ohjeistetaan raportoimaan ilmastonmuutoksen riskeistä ja mahdollisuuksista.
Biodiversiteetti-sarjan voitti Kesko Oyj. Tuomaristo kehuu Keskon raporttia selkeäksi ja siinä on tuotu hyvin esille yrityksen globaali ulottuvuus ja ymmärretty toiminnan yhteys luonnon monimuotoisuuteen.
Ihmisoikeudet-sarjan voitti S-ryhmä, joka on syventynyt ihmisoikeuskysymyksiin ja erottuu verrokkien joukosta aktiivisella toiminnalla ja siihen liittyvällä raportoinnilla. Tuomariston mukaan raportti on kattava käsittäen esim. SIHTI-hankkeen arvioinnin ja auditointien kautta esille tulleita muun muassa johtamiseen liittyviä kehityskohteita. Ihmisoikeusperiaatteissa on kuvattu hyvin huolellisuusvelvoitteen mukainen toimintamalli ja ihmisoikeustyönjohtaminen.
Vuoden pk-yritys -sarjan voitti Oy Soya Ab. Jalofoodsin kattava ja laadukas raportointi keskittyy ydinliiketoimintaan. Se kuvaa olennaisia vastuullisuuselementtejä toimitusketjusta aina kiertotalouteen ja biokaasulaitoksen suunnitteluun saakka. Raportointi noudattaa GRI:tä (Global Reporting Initiative) soveltuvin osin ja tavoitteet on rakennettu YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.