
Suomen Tilintarkastajat huomauttaa, että erityisesti osakeyhtiölain kohdalla sääntelyn keventämisellä voi olla vaikutuksia myös yhtiöiden sidosryhmiin. Muutos, joka yhtiön tai sen johdon näkökulmasta keventää hallinnollista taakkaa, voi joissain tilanteissa merkitä jonkin sidosryhmän oikeuksien kaventumista tai synnyttää vaikeasti ennakoitavia seurauksia, esimerkiksi yhtiön velkojien tai vähemmistöosakkaiden tiedonsaantioikeuksiin.
Lausunnossaan ST katsoo, että yhtiöoikeudellista vahingonkorvauskehikkoa olisi tarpeen tarkistaa. Tarkastelussa tulisi selkeyttää yhtiön, sen johdon (hallituksen ja toimitusjohtajan) sekä tilintarkastajan keskinäistä vastuunjakoa käytännön realiteetit huomioon ottaen. Nykyinen sääntely jakautuu useaan eri lakiin, mikä voi johtaa epäselvyyksiin vastuusuhteiden ja korvausvelvollisuuden rajojen tulkinnassa.
ST pitää tärkeänä, että yhteisöjä koskeva lainsäädäntö muodostaa yhtenäisen ja toimivan kokonaisuuden. Osakeyhtiöiden kohdalla erityisesti osakeyhtiölain, kirjanpitolain ja tilintarkastuslain (sekä mahdollisesti arvopaperimarkkinalain) tulisi olla sisällöllisesti ja systemaattisesti yhteensopivia. Lakien väliset viittaukset ja vastuusäännökset olisi hyvä tarkistaa, jotta ne tukevat toisiaan eivätkä jätä aukkoja vastuun kohdentamisessa.
Nykyisellään puutteita näyttäisi olevan ainakin kirjanpitolain ja osakeyhtiölain välisessä suhteessa. Kirjanpitolain 3:7a §:ssä todetaan selkeästi, että “hallituksen tai muun vastaavan toimielimen jäsenen sekä toimitusjohtajan tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevasta vastuusta säädetään asianomaista oikeushenkilöä koskevassa laissa.” Osakeyhtiölaissa ei kuitenkaan ole nimenomaista säännöstä tästä vastuusta, vaan asia perustuu yleiseen järjestämisvastuuseen. ST:n näkemyksen mukaan osakeyhtiölakiin tulisi lisätä selkeämpi säännös yhtiön johdon velvollisuuksista ja vastuista tilinpäätöksen laatimisen ja hyväksymisen yhteydessä.
ST kannattaa työryhmän ehdotusta tilintarkastajan ja hallituksen kanneaikojen yhtenäistämisestä. Tämä on yksi oikeansuuntainen askel vastuukysymysten kokonaisuudessa.






