Koronatietoa tilintarkastajalle

Olemme koonneet tälle sivulle hyödyllistä tietoa tilintarkastajan tueksi. Vieraile säännöllisesti - päivitämme ja täydennämme sivua aktiivisesti.

Olemme koonneet tälle sivulle hyödyllistä tietoa tilintarkastajan tueksi. Vieraile säännöllisesti – päivitämme ja täydennämme sivua aktiivisesti.

Tilintarkastaja, toimi näin koronatilanteessa:

  1. Ole aktiivisesti yhteydessä asiakasyrityksiisi.
  2. Kannusta tekemään tilinpäätökset viivyttelemättä – tästä on hyötyä yritysten rahoitusta varten. Aikataulujoustoja kannattaa hyödyntää erityisistä syistä, kuten sairaustapauksissa.
  3. Muistuta, että tilinpäätöksen liitetiedoissa ja toimintakertomuksessa on annettava tietoa koronan vaikutuksista liiketoimintaan
  4. Kerro ja ohjeista asiakasyrityksiäsi erilaisista (hätä)rahoitusmahdollisuuksista.
  5. Paneudu tilintarkastuksiin huolella. Mukautettujen kertomusten tai lisätietojen antamista kertomuksissa ei pidä välttää. Pitkällä tähtäimellä tämä on yritysten ja koko yhteiskunnan etu ja samalla tilintarkastajan velvollisuus.

Vinkkejä hallituksen puheenjohtaja Maria Grönroosilta Kauppalehdessä:

Suosituksemme

COVID-19 -pandemian vaikutuksista päättyneiden tilikausien tilinpäätöksiin (FAS) – ”tilikauden jälkeiset tapahtumat”

Ohje ravitsemusyritysten koronahyvityksistä esitettävien liitetietojen tilintarkastuksesta julkaistu

Suosituksiamme bloggauksen muodossa

Tilintarkastajan näkökulma

Auta asiakastasi rahoitusvaikeuksissa

Lisäaikoja

Hyödyllistä tietoa tilintarkastajalle

Viranomaiset, järjestöt ja organisaatiot julkaisevat ajankohtaista tietoa koronaepidemian vaikutuksista. Olemme koonneet hyödyllisiä linkkejä tilintarkastajalle.

Tilintarkastusyhteisöt tiedottavat

Myös monet tilintarkastusyhteisöt ovat koonneet hyödyllistä tietoa koronan vaikutuksista.

Kansainvälisiä linkkejä koronasta tilintarkastajalle

Pidetään huolta toisistamme!

Jos sinulla on toiveita sivuston täydentämiseksi tai hyödyllisiä vinkkejä tilintarkastajille jaettavaksi, ota yhteyttä: viestinta@suomentilintarkastajat.fi.

Lisää samasta aiheesta

Skandaalit kaupparekisterissä

Osakeyhtiöiden kaupparekisteritiedoissa on ollut ilmeisiä puutteita, selviää harmaan talouden selvitysyksikön (HTSY) 13.6.2023 julkaisemasta selvityksestä. Kaupparekisteritiedot tulisi saada kuntoon viranomaisten, yritysten ja tilintarkastajien yhteispanoksella.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top