Tilintarkastajat ja AVIn rahanpesun valvontarekisteri

Aluehallintoviraston (AVI) tulkinta rahanpesulaista on jälleen muuttunut. Virasto on sopinut yhdessä PRH:n kanssa valvontavastuun jakamisen periaatteista. AVI ja PRH ovat sopineet noudattavansa ns. yhden valvojan periaatetta, eli eivät enää valvo samanaikaisesti samaa ilmoitusvelvollista.

Kerroimme kesäkuussa 2019 verkkosivuillamme, että aluehallintoviraston (AVI) ylläpitämään rahanpesun valvontarekisteriin ovat velvollisia rekisteröitymään vain sellaiset aluehallintoviraston valvomat toimijat, jotka eivät olleet jo jonkin toisen valvontaviranomaisen, kuten PRH, jossain muussa rekisterissä.

11.5.2023 julkaisimme tiedon siitä, että AVIn tulkinta rahanpesulaista on muuttunut ja AVI katsoo, että jokaisen ilmoitusvelvollisen tulee rekisteröityä AVIn rahanpesun valvontarekisteriin, ellei tämä kuulu jo johonkin muuhun aluehallintoviraston rekisteriin.

4.3.2024 saimme AVIsta tiedon, että tulkinta on jälleen muuttunut. Virasto on sopinut yhdessä PRH:n kanssa valvontavastuun jakamisen periaatteista. Alla on sitaateissa AVIlta saamamme tiivistys sen nykyisestä tulkinnasta.

”Rekisteröitymisvelvoite rahanpesun valvontarekisteriin koskee kaikkia aluehallintoviraston valvomia toimijoita, jotka eivät ole jo jossain muussa aluehallintoviraston rekisterissä. Tilintarkastajia rekisteröitymisvelvoite ei yleensä koske, ellei tilintarkastaja tarjoa pääasiallisesti aluehallintoviraston valvomia palveluita. Muussa tapauksessa tilintarkastajia valvoo yksinomaan Patentti- ja rekisterihallitus, eikä rekisteröitymisvelvoitetta aluehallintoviraston rahanpesun valvontarekisteriin siten ole.

Aluehallintovirasto ja PRH ovat sopineet noudattavansa ns. yhden valvojan periaatetta, jonka mukaan aluehallintovirasto ja PRH eivät enää valvo samanaikaisesti samaa ilmoitusvelvollista. Toimivaltainen valvontaviranomainen osoitetaan ensisijaisesti toiminnan pääasiallisuuden perusteella. Epäselvissä tapauksissa toimivaltaisesta valvontaviranomaisesta sovitaan.”

AVIn keväällä 2023 tekemän tulkinnan johdosta sen valvontarekisteriin ehti hakeutua useita tilintarkastajia, jotka ehtivät olla rekisterissä vain muutamia kuukausia. AVI on ollut näihin toimijoihin yhteydessä, selvittänyt heidän pääasiallisesti harjoittamansa toiminnan ja tarvittaessa poistanut heidät rekisteristä sekä palauttanut heidän maksamansa rekisteröintimaksun.

Jaa artikkeli

X
LinkedIn

Lisää samasta aiheesta

Uusi edunsaajarekisteripalvelu käyttöön tilintarkastajille

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on avannut uuden edunsaajatietopalvelun, joka korvaa Virren kautta tapahtuvan edunsaajatietojen katselun. Edunsaajatietopalvelu otettiin tilintarkastajien käyttöön helmikuussa 2026, ja siitä tulee elokuun 2026 jälkeen ainoa PRH:n ylläpitämä kanava edunsaajatietojen hakemiseen.

Lue lisää

Jakeluvelvoitelain ilmoitusvelvollisuus uudistui

Liikennesähkön jakelijan on ilmoitettava Energiavirastolle latauspisteiden kautta liikenteeseen toimitetun sähkön määrä, jos jakelija on tehnyt jakeluvelvoitelain 6 a §:ssä tarkoitetun sopimuksen liikennesähkön toimittajan kanssa. Ilmoitusvelvollisuuteen liittyen on säädetty myös tehtäviä tilintarkastajalle. Vuoden 2025 tiedot tulee ilmoittaa maaliskuun 2026 aikana.

Lue lisää

Tarkennuksia vakuutusyhtiölain muutoksiin

Suomen Tilintarkastajat ry on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon koskien vakuutusyhtiölain uudistusta (VN/3048/2025). Lausunnossa korostamme tarvetta selkeyttää tilintarkastajan roolia ja tehtäviä sekä tarkastuksen kohdetta vakavaraisuutta ja taloudellista tilaa koskevan kertomuksen yhteydessä julkaistavan taseen tarkastamisessa.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top