”EU on tytön paras ystävä”

Sirpa Pietikäinen on suomalaisten hyvin tuntema poliitikko. Poliittinen ura ei ole kuitenkaan ollut tietoinen päätös, elämä on vain antanut luontevan tilaisuuden luottamustehtäville.

– Intohimoni on pitkään ollut ympäristön ja talouden yhteensovittaminen. Minulle politiikka on kollektiivista rakkautta, yhteisten asioiden hoitamista ja järjestämistä.

Pietikäisen unelma on maailma, jossa ympäristönäkökulma sisältyy kaikkeen päätöksentekoon ja luontopääoma säilyy seuraaville sukupolville. Globaaleja haasteita ei voi ratkaista yksin eikä paikallisesti.

– Marilynia ja Tarja Halosta mukaillakseni: EU on tytön paras ystävä. Mutta me tarvitaan globaalisti vieläkin suurempia toimijoita. Esimerkiksi YK:lla pitäisi olla paljon vahvempi asema, tämän osoitti hyvin koronakriisi. WHO varoitti meitä jo tammikuussa pandemiasta, mutta emme toimineet.

Ei vaan voi jättää tekemättä

Pietikäinen kiinnostui politiikasta 10–12-vuotiaana. Elettiin 1970-lukua, suurten ikäpolvien 1960-luvun poliittisen liikehdinnän jälkimaininkeja, ja ympäristökysymykset alkoivat nousta.

Vuonna 1962 oli ilmestynyt Rachel Carsonin teos Äänetön kevät, jonka julkaisua on sittemmin pidetty ympäristöliikkeen syntyhetkenä. Rooman klubi julkaisi Kasvun rajat -raporttinsa 1972. Alettiin puhua saasteista, ja koulussa biologian opettajakin kertoi siilien kadosta. 

Ympäristökysymykset herättivät nuoren tytön huolen ja kiinnostuksen itse vaikuttaa asioihin. 

– Politiikka oli niihin aikoihin luontevasti läsnä eikä sitä koettu samalla tavalla kurjaksi kuin ehkä myöhemmin. Asiaan myötävaikutti myös vanhempieni arvomaailma. Sellainen asenne, että ei riitä, että toteaa politiikan olevan pyllystä, vaan pitää tehdä jotain parempien päätösten eteen.

Ilmastonmuutos ei pysähdy millekään rajalle.

Sirpa Pietikäinen

Vielä 1970-luvulla ja 1980-luvulle asti politiikassa oli paljon intohimoa, idealismia ja edistysuskoa. Pietikäinen luettelee vuosikymmenten saatossa toinen toistaan seuranneita suomalaisia uudistuksia: lapsilisät, lasten päivähoito, oikeus kohtuuhintaiseen päivähoitoon, peruskoulu. 

– Uskottiin, että kansallisvaltio ja politiikka voi ratkaista kaikki ongelmat. Että mitä hyvää me tehdäänkään seuraavaksi. 

Sen jälkeen pankkikriisit ja globaalit haasteet ovat paljastaneet isoja systeemiongelmia. Kompleksiset ongelmat eivät ratkea paikallisesti, eikä valmiita vastauksia ja ratkaisumalleja aina edes ole. 

Pietikäinen peräänkuuluttaa poliitikkojen vastuuta.

– Yksittäinen kuluttaja ei voi esimerkiksi laittaa yrityksiä vastuuseen. Poliitikolla on vastuu keksiä uusia yhteiskunnallisia keinoja, kuten nyt vaikka EU-taksonomia. 

EU-taksonomiasta globaali järjestelmä?

Talouden logiikka ei ole Pietikäisen mukaan rakentunut ilkeyttään vääräksi. Raha vain on tällä hetkellä väärissä paikoissa. Kiertävästä globaalista varallisuudesta melkein puolet pitäisi houkutella kestämättömistä investoinneista kestäviin hankkeisiin seuraavan 10 vuoden sisällä.

Hän uskoo, että se on mahdollista.

– Ydinkysymys on se, miten eläkerahastojen varat, jotka ovat kiinni vaikkapa Shellin fossiilisissa esiintymissä tai Puolan kivihiilikaivoksissa, saadaan houkuteltua kestäviin kohteisiin?

Tähän Pietikäinen uskoo EU-taksonomian, eli kestävien investointien luokitusjärjestelmän, olevan väline. Hän on itse toiminut taksonomia-asetuksen toisena pääneuvottelijana parlamentissa. Asetus hyväksyttiin ja sai lainvoiman tänä kesänä. 

– Kyse on riskeistä. Uskon, että ympäristövaikuttavuuden tieto on sijoittajalle riskien kannalta tulevaisuudessa jopa relevantimpaa kuin taloustieto. Ekologisen kriisin seuraus on aina myös talouskriisi. 

Taksonomian pohjalta tulee luoda harmonisoidut indikaattorit sille, millaisia sijoituskohteita voidaan pitää kestävinä, eli se helpottaa sijoittajia rahoittamaan kestäviä kohteita. Tämä kannustaa yrityksiä investoimaan ja innovoimaan kestävämmin.

– Taksonomiassa tulee jatkossa laskea muun muassa kaikki raaka-­aineiden, energian, veden ja maankäytön vaikutukset biodiversiteettiin ja ilmastonmuutokseen. Se huomioi myös merkittävän haitan periaatteen. Ei ole siis ok tuottaa vaikka aurinkopaneeleita lapsityövoimalla. 

Tavoite on globaali järjestelmä, ikään kuin ympäristövaikutusten IFRS. Raportointiin pitäisikin Pietikäisen mukaan suhtautua ympäristökirjanpitona. Nämä tiedot tulee kerätä ja raportoida yhdennetysti yritysten vuosikertomuksessa. 

– Pitkällä aikavälillä ympäristövaikutukset tulisi myös monetarisoida, jolloin vaikutukset tuottavat yhteiskuntavelkaa. Esimerkiksi perunan yhteiskuntavelkaa on se, miten paljon torjunta-aineisiin kuolee pölyttäjiä tai lannoitteiden käyttö pilaa vesiä. Tässä pisteessä emme ole vielä. 

Nyt edetään olemassa olevan taksonomia-asetuksen pohjalta vaiheittain. Tämän vuoden loppuun mennessä luodaan ilmastostandardit, muiden ympäristövaikutusten sisällöt seuraavat perässä muutaman vuoden sisään. 

Pietikäinen haluaisi ympäristövastuun ja ESG-periaatteiden sekä taksonomian niiden mittariksi päätyvän lopulta osakeyhtiölakiin.

– Tiedän, että tämä koetaan hankalaksi, kalliiksi ja jopa mahdottomaksi. Mutta kaikki tieto on kyllä olemassa, se pitää vain kerätä.

Sitä ennen pitää käydä standarditaistelu, sillä tiedon vertailukelpoisuus on vielä ratkaisematta. Eikä sitäkään ole määritelty, kuka lopulta vastuullisuus- ja ympäristötiedot auditoi.

Ympäristöraportointi tulee tilintarkastajien tontille ennen pitkää.

Sirpa Pietikäinen

– Auditointi on oma poliittinen vääntönsä, mutta itse näen, että tilintarkastajat ja tilintarkastuslainsäädäntö ovat oikeita välineitä. Tiedän kyllä, ettei vastaus ole kaikkien pienten toimijoiden mieleen, mutta olen varma, että ympäristöraportointi tulee tilintarkastajien tontille ennen pitkää. Ratkaisu voisi olla esimerkiksi tilintarkastajan ja ympäristöpuolen ekspertin kumppanuus. 

Politiikka hidas, ilmastonmuutos nopea 

Aikaa ei ole hukattavaksi.

– Kun olin ympäristöministerinä Rion ilmastokokouksessa (1992), tutkijat varoittelivat, että jäätiköt alkavat sulaa 2100-luvulla. Ja vielä jokin aika sitten pidin maakaasua yhtenä täydennysratkaisuna transitiovaiheessa fossiilisista uusiutuviin energiamuotoihin. Kuten tiedämme jäätiköt sulavat jo, eikä aika valitettavasti riitä maakaasu-vaihtoehtoonkaan. IPCC:n seuraava raportti tulee olemaan pysäyttävää luettavaa, hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä näyttää olevan pakko, ei vaihtoehto. 

Pietikäinen peräänkuuluttaa uusia innovaatioita ja asennemuutosta. Hän heittelee esimerkiksi ideoita liikkumisen järjestämiseen haja-asutusseudulla ja älypuhelinten käyttöiän pidentämiseen.

– Usein isoin haaste on se 20 senttiä korvien välissä. Tarvitaan asennemuutos.

Suomessa on viety eteenpäin myös kansallista yritysvastuulakia, samanlaista kuin Ranskassa. Työ- ja elinkeinoministeriö sai kesäkuun lopussa valmiiksi lain oikeudellisia vaikutuksia koskevan selvityksen. Samaan aikaan EU:ssa on edistetty taksonomiaa. 

Miten nämä suhteutuvat toisiinsa?

– On ylipäätään hyvä, että lainsäädäntöä kehitetään ja uusia raportointisysteemejä otetaan käyttöön. Moni meidänkin mepeistä ajaa yritysvastuulakia, ja käyn siis paljon keskustelua, mitä välinettä kehittämällä asiat pitäisi hoitaa. Itse olen taksonomian kannalla ja ajan sitä, että meillä olisi vain yksi integroitu raportointi eikä montaa eri järjestelmää.

Ei-taloudellista raportointia koskeva direktiivi NFR tuli voimaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa 2018. Direktiivi velvoittaa kaikki yli 500 työntekijän yritykset raportoimaan vastuullisuudestaan. 

Keväällä tehdyssä konsultaatiossa nousi esiin paljon puutteita muun muassa tiedon vertailtavuudessa ja luotettavuudessa.

– Harmonisointia pitää saada vauhdilla eteenpäin. On haaste, että asioita edistetään usealla eri rintamalla (taksonomia, yritysvastuulaki, NFRD), mutta politiikassa on vain siedettävä epätäydellisyyttä. Tarvitsemme nopeasti globaalit, yhtenevät standardit raportoinnin tekijöille, investoijille ja tilintarkastajille.

Pietikäinen vetoaa finanssisektoriin. 

– Meillä on olemassa jo raportointivelvollisuus ja taksonomia, mutta tieto ei ole vielä vertailtavaa eikä ole hyvää läpinäkyvyyttä. Päätöksentekijöitä pitää nyt painostaa etenemään nopeasti myös yhdennettyjen indikaattorien, elinkaari-­analyysin ja tältä pohjalta luodun integroidun datan aikaansaamiseen EU-tason säädöksillä. 

Entä pitäisikö vastuullisuusraportoinnin koskea myös pienempiä yrityksiä?

– Usein ajatellaan, että ei pidä ulottaa hallinnollista kuormaa PK-yrityksiin, mutta vihreistä innovaatioista iso osa tulee juuri siltä sektorilta. 

Jos PK-yritykset jätettäisiin takso­nomia-lainsäädännön ulkopuolelle, ne eivät voisi myöskään kertoa, että niiden toiminta on vihreää ja edistyksellistä yhteisen eurooppalaisen määrittelyn mukaan. Tällöin niiden ei olisi mahdollista houkutella myöskään yksityisiä sijoittajia, jotka etsivät vihersertifikoituja sijoituskohteita. On siis tärkeää, että PK-yrityksetkin voivat käyttää taksonomiaa oman ympäristöystävällisyytensä todistamiseen.

Meidän Suomi, meidän EU

Pietikäisen mukaan suomalaisilla on alitajuinen väärä käsitys EU:sta, puhumme kuin EU olisi Suomen ulkopuolinen toimija. 

Kenties EU:n lainsäädäntöprosessi tuntuu meille etäiseltä ja monimutkaiselta? Kerrataanpa.

Euroopan komissio tekee EU:n lakialoitteet. Komissiossa on edustaja jokaisesta 27 EU-maasta, Suomea edustaa komissaari Jutta Urpilainen. Lakialoitteista päättää 705 jäsenen europarlamentti yhdessä EU-maiden ministerien muodostaman EU:n neuvoston kanssa. 

Europarlamentissa on 14 meppiä Suomesta, seitsemästä eri puolueesta. Sirpa Pietikäinen (KOK) on yksi heistä.

– EU on agora, tila, jossa päätetään asioista ihan samalla tavalla demokraattisesti kuin Suomen eduskunnassakin. Päätös on aina monen näkökulman kompromissi. Se, että en ole useinkaan tyytyväinen päätökseen, kuuluu demokratiaan. Aina välillä sitä epäonnistuu viemään omat tavoitteensa läpi neuvotteluissa. 

Pietikäinen sanoo arvostavansa sitä, että EU:ssa keskustelua voi käydä riitelemättä. Asian voi sanoa ystävällisen napakasti. Hän kertoo olevansa hanakka antamaan myös tunnustusta – yli puoluerajojenkin.

 Samaa hän toivoisi Suomeen.

– On vanhahtavaa tehdä politiikkaa, joka palautuu aina oppositio/hallitusasetelmaan. 

Pietikäisen mielestä on hyvä, että maailma ei järjesty yhden ihmisen mielen mukaan. Demokratia pesee aina diktatuurin. 

– Vaikka minua kuinka harmittaisi EU:n elvytyspaketti – ja harmittaakin, sillä siinä leikattiin erittäin tärkeistä tulevaisuusinvestoinneista – niin parempi kuitenkin jatkaa työtä sen mahahapon kera, kuin heittää hanskat tiskiin. Tietysti joskus kompromissit turhauttavat. 

– Paljon parempi olisi tullut, jos olisin taksonomiankin saanut itse kirjoittaa, Pietikäinen nauraa.

Pendelöintiä Hämeenlinna–Bryssel

Pietikäinen asuu puolet ajasta Brysselissä, tarkemmin sanottuna Ixelles’ssä, joka on yksi Brysselin kunnista. 

Brysselissä hän kaipaa Suomen hyvää ilmanlaatua ja luonnon läheisyyttä, Suomessa Ixelles’n kaupungin­osayhteisöä.

– Keskieurooppalaiset aukiot ovat kauniita. Niiden reunoilla on paljon pieniä kauppoja ja ravintoloita, jotka houkuttelevat poikkeamaan. Kalan ostan algeria­laiselta kalakauppiaalta, turkkilaisen Kimon kaupasta haen maailman parasta fetaa, bangladeshilaisten pitämästä Aasia-marketista saan kasvikset… moninaisuus on läsnä joka päivä. 

Viikonloppuisin ja parlamentin loma-aikoina Pietikäinen asuu Hämeenlinnassa miehensä ja muistisairaan äitinsä kanssa. Hän on 96-vuotiaan äitinsä omaishoitaja. 

Pietikäinen kertoo nauttivansa myös hyvin pelkistetyistä luontoympäristöistä, kuten Suomen saaristomerestä tai Lapin karuista tunturirinteistä.

– Rakastan pitkiä fillarireissuja ja vaelluksia, vaikka niitä en olekaan vuosiin tehnyt. Ehkä sen aika tulee taas myöhemmin. Nyt olen iloinen ja kiitollinen tästä ajasta, kun saan pitää äitiä edelleen luonani. 

Artikkeli on julkaistu alun perin Profiitti – Talous & tilintarkastus 2/2020 -lehdessä.