Kestävyysraportointi keskustelutti talouden ja johtamisen ammattilaisia

Kestävyysraportointi kokosi yhteen satoja kiinnostuneita, kun Suomen Tilintarkastajat järjesti lokakuun alussa aamupäivätilaisuuden ajankohtaisesta aiheesta.

Isoimmat yritykset raportoivat kestävyydestä jo 2024 alkavalta tilikaudelta, ja pian alkaa myös pörssin ulkopuolisten yhtiöiden raportointi. Myös pk-yritysten pitää varautua toimittamaan kestävyystietoja asiakkaille osana alihankintaketjua.

Työ- ja elinkeinoministeriön Timo Kaisanlahti tiivisti juuri julkaistun hallituksen esityksen pääkohdat kestävyysraportointidirektiivin implementoinnista Suomeen. Hän muistutti hallituksen roolista:

”Kestävyysraportointiin liittyvät asiat on syytä käsitellä tarkastusvaliokunnassa tai hallituksessa. Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan osaaminen on oltava riittävää.”

Finanssivalvonnan Tiina Visakorpi kertoi Fivan tekemästä kyselystä kestävyysraportoinnin käyttöönotosta. Kysely oli tehty tarkastusvaliokunnille ja tulokset julkistetaan arviolta marras-joulukuun vaihteessa.

Kaksoisolennaisuusanalyysi on merkittävässä roolissa

Kesko Oyj:n Eva Kaukinen kertoi Keskon vastuullisuustyöstä. CSRD:n perusideana on tärkeä tunnistaa kestävyysvaikutuksia arvoketjuissa, mikä on merkityksellistä juuri kaupan alalle.

”Gap-analyysin tulokset antavat bruttolistan, mutta ilman kaksisuuntaista olennaisuusarviointia emme vielä tiedä, mitä tulisi raportoida. Kaksisuuntaisen olennaisuusarvion tulosten analysointi on hyvin merkittävässä roolissa ja siihen kannattaa käyttää riittävästi aikaa. Olennaisuusarvioinnissa myös tunnistetaan, missä kohtaa arvoketjua vaikutukset ovat.”

Suomen Tilintarkastajien kestävyysraportointityöryhmän puheenjohtaja, KHT Marika Nevalainen herätteli puheenvuorossaan, miten valmistautua kestävyysraportointiin ja sen varmentamiseen. Esityksessä annettiin vinkkejä tarkastusvaliokunnalle ja hallitukselle, miten valmistautua raportointiin.

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa täältä.

Lue lisää:

Jaa artikkeli

Lisää samasta aiheesta

KILA 2101/2025: Konsernimääritelmä

Kirjanpitolautakunnan tuoreen lausunnon mukaan sekä pien- että suurkonsernin kokokriteerit arvioidaan päättyneen ja sitä edeltävän tilikauden perusteella. Päätös perustuu tilinpäätösdirektiivin tulkintaan ja kumoaa aiemman pienkonsernia koskevan kannanoton vuodelta 2018.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top