Digitalisaatio

Edistämme taloudellisen raportoinnin ja tilintarkastuksen digitalisaatiota osallistumalla sitä kehittäviin ja eteenpäin vieviin hankkeisiin. Olemme mukana tai vaikutamme aktiivisesti mm. seuraavissa hankkeissa tai toiminnoissa. 

Taloushallinnon digitalisaatio  

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) antoi huhtikuussa 2022 luonnoksen hallituksen esitykseksi (HE026:00/2022), jossa ehdotettiin säännöksiä keskikokoisten ja suurten yritysten sekä kaikkien säätiöiden velvollisuudesta laatia ja rekisteröidä tilinpäätöksensä digitaalisessa muodossa. Annoimme HE-luonnoksesta lausunnon

Maaliskuussa 2023 TEM julkaisi luonnoksen hallituksen esitykseksi kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) voimaansaattamiseksi, jonka tavoitteena on implementoida kestävyysraportointidirektiiviin liittyvää sääntelyä koskien kestävyystietojen laatimista, julkistamista ja varmentamista. Samalla ehdotettiin, että kestävyysraportoinnin piiriin kuuluvien yhteisöjen tulisi jatkossa julkaista myös tilinpäätöksensä digitaalisessa muodossa. Annoimme HE-luonnoksesta lausunnon.

Kannatamme tilinpäätösten vaiheittaista ja pakollista digitalisaatiota ja rakenteista esittämistapaa. Olemme koonneet jäsenistämme digitilinpäätöstä käsittelevän työryhmän.  

PRH:n tilinpäätöshankkeet 

Osakeyhtiöiden pitää rekisteröidä tilinpäätöksensä vuosittain kaupparekisteriin. Patentti- ja rekisterihallitus on rakentanut rajapinnan iXBRL-muotoisten tilinpäätösten rekisteröimiseksi

Säätiöt ovat velvollisia toimittamaan PRH:lle rekisteröitäväksi vuosittain säätiön vuosiselvityksen. Vuodesta 2022 alkaen säätiön vuosiselvityksen voi lähettää kirjanpito-ohjelmasta, joka käyttää PRH:n iXBRL-rajapintaa.  

Osallistumme PRH:n hankkeisiin tilinpäätösten ja tilintarkastuksen asiantuntijaroolissa. 

Listayhtiöiden ESEF-tilinpäätösten varmennus 

Eurooppalaisten listayhtiöiden on vuodesta 2021 lähtien pitänyt raportoida tilinpäätöksensä ja toimintakertomuksensa yhtenäisessä sähköisessä muodossa. European Single Electronic Format (ESEF) -vaatimus perustuu EU-lainsäädäntöön. Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen pitää olla XHTML-muodossa, jonka lisäksi IFRS-konsernitilinpäätös on merkittävä XBRL-merkinnöin (ns. tägi). 

ESEF-tilinpäätösten varmentaminen ei ole Suomessa pakollista. Mielestämme varmentaminen tulisi säätää pakolliseksi kansallisella lainsäädännöllä, kuten monessa muussa Euroopan maassa on tehty. Toimme tätä tavoitetta esiin muun muassa lausunnoissamme TEM:lle (yllä kohdassa Taloushallinnon digitalisaatio).

Olemme koonneet jäsenistämme ESEF-tilinpäätöksiä ja ESEF-varmennusta käsittelevän työryhmän, joka on laatinut ESEF-tilinpäätöksen vapaaehtoisesta varmentamisesta suosituksen. Suositusta päivitetään tarpeen mukaan. 

Listayhtiön ESEF-raportoinnista ja sen varmentamisesta on kirjoitettu lisää artikkeleissamme. 

Audit Data Collection 

Tilintarkastus- ja verotarkastusaineiston keräämiseksi standardoidussa muodossa on laadittu kansainvälinen tekninen standardi ISO/FDIS 21378 ”Audit Data Collection”. Standardi on taloushallinnon järjestelmästä riippumaton, ja yksi vaihtoehto standardoidulle muodolle on XBRL. Standardin tavoitteena on 

  • kuvata tiedon sisältö ja esittämistapa 
  • helpottaa ja tehostaa aineiston keräämistä ja toimittamista 
  • parantaa kerätyn tiedon käytettävyyttä erilaisissa tarkastuksissa, kuten data-analyyseissa 
  • parantaa tiedon luotettavuutta 
  • tuoda kustannussäästöjä. 

Olemme mukana Suomen Standardisoimisliitto SFS:n standardia käsittelevässä työryhmässä. 

Yrityksen digitalous –hanke 

Yrityksen digitalous -hankkeen visiona on kansallinen, muiden pohjoismaiden kanssa yhteen toimiva talouden toimijoiden ekosysteemi. Siinä tilaukset, verkkolaskut, sähköiset kuitit ja yrityksen taloustiedot liikkuvat eri osapuolten välillä saumattomasti, reaaliaikaisesti ja turvallisesti. 

Olemme mukana Yrityksen digitalous -hankkeen arviointiryhmässä ja seuraamme hanketta.  

Suomen XBRL-konsortio 

Suomen XBRL-konsortio edistää XBRL-merkintäkielen käyttöönottoa Suomessa.  XBRL (eXtensible Business Reporting Language) on XML-pohjainen merkintäkieli yritysten taloudellisten tietojen esittämiseen sähköisessä muodossa. XBRL mahdollistaa yrityksen taloudellisia tietoja esittävien dokumenttien, esimerkiksi tilinpäätöstietojen automatisoidun muodostamisen, käsittelemisen sekä jatkojalostamisen. 

Olemme jäsenenä Suomen XBRL-konsortiossa ja osallistumme sen työryhmiin. Kannatamme taloudellisen tiedon rakenteisuuskehitystä. Rakenteinen tieto on helpommin hyödynnettävissä myös tilintarkastuksessa, kuin ei-rakenteinen tieto. 

Digitalisaatio tilintarkastuksessa

Rakenteinen (XBRL) tilintarkastuskertomus 

Tilintarkastuskertomus tulee liittää tilinpäätökseen. Tavoitteenamme on, että rakenteiseen tilinpäätökseen liitettävä tilintarkastuskertomus on myös rakenteisessa muodossa. 

Olemme laatineet rakenteiselle tilintarkastuskertomukselle suomenkielisen taksonomian ”STaksonomia 1.0”, jossa määriteltyjä XBRL-merkkejä käyttäen tilintarkastuskertomus voidaan laatia rakenteisessa muodossa.  

Sähköinen allekirjoittaminen 

Tilinpäätökset, tilinpäätösmerkinnät ja tilintarkastuskertomukset allekirjoitetaan yhä useammin sähköisesti. Pidämme hyvänä käytäntönä sitä, että tilinpäätösten ja tilintarkastuskertomusten sähköisessä allekirjoittamisessa käytetään vahvaa tunnistautumista. 

Olemme julkaisseet tilinpäätösten laatijoiden, allekirjoituspalvelujen ylläpitäjien ja tilintarkastajien avuksi suosituksen sähköisestä tilinpäätösmerkinnästä. 

Data-analytiikka 

Pyrimme edistämään data-analytiikan käyttöä jäsenkunnassamme muun muassa jäseneduilla ja koulutuksella.  

Sähköiset työkalut 

Olemme rakentaneet jäsentemme käyttöön tilintarkastuksen sähköisen STanssi-työkirjan sekä työkalun otoksen määrittämisestä ja otantaa varten.  

Olemme aloittaneet tilintarkastuskertomustyökalun rakentamisen. Työkalu mahdollistaisi myöhemmin tilintarkastuskertomuksen antamisen myös rakenteisessa muodossa. 

Lisätietoa toiminnastamme digitalisaation edistämiseksi löydät verkkosivujemme Ajankohtaista-osiosta avainsanalla digitalisaatio

Scroll to Top