Autamme jäseniämme osaamisen kehittämisessä 

PRH:n tilintarkastusvalvonnan vuosiraportilla 2023 kerrotaan muun muassa laaduntarkastuksessa tehdyistä merkittävimmistä havainnoista. Keräsimme yhteen omia toimenpiteitämme jäsenten auttamiseksi sellaisilla tilintarkastuksen osa-alueilla, joista tilintarkastusvalvonta on tehnyt useita havaintoja.

Kirjoittaja: Riitta Laine

PRH:n tilintarkastusvalvonta julkaisi laaduntarkastuksen vuosiraportin 2023 maaliskuussa. Vuosiraportilla kerrotaan laaduntarkastuksen tuloksista ja laaduntarkastuksessa tehdyistä merkittävimmistä havainnoista. Tilintarkastajien kannattaa tutustua tilintarkastusvalvonnan havaintoihin!

Vuonna 2023 laaduntarkastuksessa tehtiin yhteensä 379 tulokseen vaikuttavaa havaintoa. Valtaosa havainnoista liittyy tilintarkastusvalvonnan ilmoittamiin painepistealueisiin, mutta muitakin havaintoja on. Eniten havaintoja on viime vuosien vuosiraporttien perusteella tehty liikevaihdon, vaihto-omaisuuden, lähipiiritietojen ja -tapahtumien sekä pääkirjanpitovientien tarkastamiseen tai kertomuksen antamiseen.

Osaamisen ja laadun kehittäminen on tärkeää

Yhdistyksemme sääntömääräisenä tarkoituksena on edistää ja kehittää jäsenten ammattitaitoa ja osaamista sekä tilintarkastustoiminnan laatua sekä edistää ja kehittää hyvää tilintarkastustapaa ja hyvää tilinpäätöskäytäntöä. Toteutamme tätä tarkoitusta järjestämällä jäsenillemme koulutusta ja webinaareja, laatimalla malleja, suosituksia ja muuta ohjeistusta sekä tarjoamalla työkaluja. Tilintarkastajien työn yhtenäisen laadun kehittäminen on myös yksi strategisista tavoitteistamme.

Alla olevaan taulukkoon on kerätty omia toimenpiteitämme jäsenten auttamiseksi sellaisilla tilintarkastuksen osa-alueilla, joista tilintarkastusvalvonta on tehnyt useita havaintoja.

TARKASTUKSEN OSA-ALUEST:N JÄSENPALVELUT
LaadunhallintajärjestelmäTyökalut: ST:n laadunhallintajärjestelmä -malli ja esimerkki
(Jäsenetu | Perusosa tai Jäsentiedote)
Tallenne: Laadunhallintajärjestelmä yksin toimivilla tilintarkastajilla STwebinaarissa
Artikkelit: Vinkkejä ST:n laadunhallintatyökirjan käyttäjille sekä Tilintarkastaja, joko olet tehnyt Laadunhallintastandardi ISQM1 mukaisen arvioinnin?
Aihe on mukana Kesäpäivillä 2024
Tilintarkastajan valinta ja tilinpäätösmerkinnän allekirjoittaminenArtikkeli: Mitä väliä on tilintarkastajaan liittyvillä muotoseikoilla?
Artikkeli: Tilintarkastajan allekirjoituksella on väliä
Julkaisu: Tilintarkastajan raportointikirjan mallit ja ohjeet 2023
Lue myös: Tilintarkastajan valinta
LiikevaihtoSuositus: ST:n suositus liikevaihdon tarkastuksesta
Tallenne: Liikevaihdon tarkastus -luento K1-koulutuskiertueella keväällä 2021 (Jäsenetu | Perusosa)
Blogi: Liikevaihdon tarkastuksessa haasteita
Vaihto-omaisuusST:n suositus inventaariin osallistumisesta muuna kuin tilinpäätöspäivänä
Lähipiiri Suositus: ST:n suositus lähipiirin tarkastamisesta
Videokoulutus: Lähipiiri tilintarkastuksessa
Blogi: Lähipiiri kiinnostaa tilintarkastajaa
Pääkirjanpitoviennit ja muut oikaisut (muistiotositetarkastus)ST:n suositus Pääkirjanpitovientien ja muiden oikaisujen tarkastuksesta
Tallenne: Muistiotositetarkastus -luento Kesäpäivillä 2020 (Jäsenetu | Perusosa)
OlennaisuusKoulutus TULOSSA 2024 
Tarkastettujen yksiköiden yksilöiminenLyhyeSTi-artikkeli: Ominaispiirteet yksilöivät tarkastetut yksiköt
Tilinpäätös ja toimintakertomusBlogi: Miksi ja miten tasekirja prikataan?
Suositus: ST:n ohje toimintakertomuksen tarkastamiseen
TilintarkastuskertomusTyökalu: Maksuton kertomustyökalu jäsenille TULOSSA 2024
Julkaisu: Tilintarkastajan raportointikirjan mallit ja ohjeet 2023
Koulutus: Kertomuksen mukauttaminen K1/2024
Artikkelit: Näin luet mukautettua kertomusta sekä Näin luet vakiomuotoista kertomusta
Tilintarkastajan kommunikointi johdon kanssaArtikkelit: Tilintarkastajan ja asiakkaan välinen kommunikointi ISA-standardien mukaan sekä Kommunikointi tilintarkastuksessa hyödyttää tilintarkastajaa ja asiakasta
Muita apujaTyökalut: STanssi-työkirjat sekä maksuttomat STanssin käyttökoulutukset
Artikkeli: Tilintarkastajan analyyttiset toimenpiteet tilintarkastuksessa
LyhyeSTi-artikkeli: Relevantit kannanotot ja merkittävät tilinpäätöserät 

Autamme muutoinkin jäseniämme erilaisissa tilintarkastajan toimimiseen liittyvissä kysymyksissä. Voit lähettää meille toiveita ohjeistukseen ja osaamisen kehittämiseen liittyen.

Jaa artikkeli

Lisää samasta aiheesta

LCE-standardi käyttöön Suomessa vuoden 2024 aikana

Uusi LCE-standardi korvaa muut ISA-standardit yksinkertaisten yhteisöjen tilintarkastuksessa. Tavoitteenamme on, että jäsenemme voivat siirtyä soveltamaan uutta standardia tilikauden 2024 tilintarkastuksissa. Tilintarkastajat voivat suunnitella omaa LCE-standardin käyttöönottoaan ja sen aikataulutusta kokoamani 10 kohdan listan avulla.

Lue lisää

Mitä tilintarkastaja oikeasti sanoo?

Tilintarkastajilla on oma kielensä, joka saattaa toisinaan kuulostaa kirjanpidon sukulaiskieleltä, mutta toisinaan aivan käsittämättömältä tilkkaus-jargonilta. Seuraavat tilintarkastaja-aakkoset on kerätty kirjanpitäjien ja muiden taloushallinnon ammattilaisten auttamiseksi.

Lue lisää

ST-Akatemian tuotteet ja palvelut

Tytäryhtiömme ST-Akatemia tarjoaa kattavimman valikoiman koulutuksia ja julkaisuja taloudellisen raportoinnin ja yritysverotuksen muuttuviin tietovaatimuksiin.

Scroll to Top