PIE-yhteisöt
PRH:n seuranta listayhtiöiden tilintarkastuskertomuksista 2016–2018
20.5.2019
Vuosilta 2016–2018 annetuissa tilintarkastuskertomuksissa raportoitiin kahdesta neljään KAM:sta.
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat eli KAMit eri toimialoilla
8.4.2019
Senja Kemppainen tutki opinnäytetyössään kevään 2018 tilintarkastuskertomuksissa esiintyneitä KAMeja.
PRH alkaa rekisteröidä tietoja yritysten edunsaajista
3.4.2019
Patentti- ja rekisterihallitus alkaa rekisteröidä tietoja yritysten edunsaajista 1.7.2019 alkaen.
Accountancy Europe: listayhtiöiden rakenteinen tilinpäätösraportointi
22.2.2019
Listattujen yhtiöiden on raportoitava konsernitilinpäätöksensä 1.1.2020 alkaen yhtenäisen eurooppalaisen raportointiformaatin mukaisesti.
XBRL tulee, oletko valmis?
9.1.2019
Taloushallinnon tuottaman taloudellisen tiedon rakenteisuus etenee monella rintamalla.
Mistä tietää, että konkurssi on lähellä?
5.9.2018
Paula Roima kertoo professori Teija Laitisen puheenvuorosta tilintarkastajien Kesäpäivillä. Aiheena oli konkurssien ennustamisen vaikeus.
Osakkeenomistajien oikeudet
5.6.2018
Lausunto osakkeenomistajien oikeudet -työryhmän työryhmämuistiosta VM080:00/2017
Sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistus
7.5.2018
Lausunto sijoitusrahastolainsäädännön kokonaisuudistusta koskevasta työryhmämietinnöstä
Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi lausuntoyhteenvedon
25.4.2018
Vahvaa vastustusta tilintarkastusrajoja koskevaan muutosesitykseen.
KAMit ovat sijoittajan apuväline
5.2.2018
Tilintarkastuksen kannalta keskeiset seikat eli KAMit ohjaavat lukijan kiinnostavan tiedon lähteelle.
PIE-yhteisöjen tilintarkastuskertomukset uudistuivat
18.1.2018
Yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen tilintarkastuskertomukset uudistuivat vuonna 2017.
NFI-raportointi pakolliseksi PIE-yhteisöille
7.11.2017
Lokakuussa oli kolmas Suomen Tilintarkastajat ry:n ja Elinkeinoelämän keskusliiton yhteistilaisuus yritysten talousraportoinnista.












